Sitä oikeaa kestävyystiedettä

Posted on Posted in Uncategorised

Välillä ympäristö- ja kestävyysasioista keskusteltaessa turhaudun, koska tulee sellainen tunne, että keskustelijat eivät kunnolla ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää, mistä aikamme suurimmat kestävyysongelmat kumpuavat. Ihminen aiheuttaa ilmastonmuutosta päästämällä liikaa hiilidioksidia ilmakehään, meidän on siis kehitettävä päästötöntä teknologiaa. Ihminen aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden häviämistä ja luonnon saastumista tuottamalla tuotteita kestämättömällä tavalla, tuotannosta on siis tultava kestävämpää ja vastuullisempaa. Afrikan maat ovat liian riippuvaisia ulkomailta tuoduista elintarvikkeista, Afrikan maiden maataloutta on siis tehostettava.

Mitä yhteistä on kolmella yllä mainitulla esimerkillä? Ne kaikki ovat yleisesti hyväksyttyjä tapoja nähdä aikamme kestävyysongelmat ja niiden tarjoamat ratkaisut sopivat hyvin vauraan globaalin pohjoisen tarkoitusperiin – meidän ei tarvitse kyseenalaistaa elämäntapaamme tai globaaleja valtarakenteita. Osallistuin eilen Helsingin yliopiston järjestämään Sustainability Science -päivään, jonne kestävyystieteen ammattilaiset ja muut kiinnostuneet kokoontuivat kuuntelemaan luentoja ja osallistumaan työpajoihin teemana “pathways to sustainability transformations”. Tapahtuman pääpuhujina olivat kuuluisa amerikkalainen kestävyystieteilijä Jeffrey Sachs ja presidentti Tarja Halonen. Aamuisessa seminaarisessiossa kuultiin paljon hienoja puheita, mutta siitä huolimatta jäi olo, että jotain jäi puuttumaan. Seminaarisession lopussa joku yleisöstä kuitenkin kysyi kysymyksen koskien “sustainability transformations”-termin sisältöä ja merkitystä ja esitti kriittisen huomion siitä, että onko kyseessä taas uusi tyhjä termi, jolla vaan kehystetään nykyinen toimintamme uudella tavalla ilman sen suurempia muutoksia toimintatavoissamme. Ja mitä mieltä puhujat ovat jatkuvasta talouskasvun tavoittelusta ja sen aiheuttamasta kestävyysongelmasta? Kyseinen puheenvuoro sai ainoana yleisöpuheenvuorona applodit. Juuri tätä keskustelua oltiin kaivattu.

Kestävyystiede on laaja ja monimuotoinen ala, jota en edes yritä tässä määritellä tai rajata. Laajojen ja monimerkityksellisten termien ongelmaksi koituu kuitenkin niiden soveltamisen helppous, melkein kaikella tutkimuksella ja käytännön toiminnalla on jotain yhteyksiä kestävyyteen, mutta voiko kaikkea tätä tutkimusta ja toimintaa kutsua kestävyystieteeksi? Mielestäni ei ja samoja kriittisiä ajatuksia oli useilla muilla osallistujilla. Itseä turhauttaa ehkä kaikista eniten näennäinen kestävyysprofilointi, jossa esimerkiksi brändätään liiketoimintaa tai innovaatioita koskevaa tutkimusta kestävyystieteeksi, vaikka tutkimuksen ja toiminnan ensisijaiset päämäärät koskevat myyvän tuotteen tai kannattavan liiketoiminnan mahdollistamista. Itse hahmotan kestävyystieteen sellaisena tieteenalana, jonka ensisijainen ja kiistaton päämäärä on etsiä kestäviä ratkaisuja ja toimintatapoja aiheuttamiemme sosiaalisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemiseksi. Liian usein aidosti kestävät ratkaisut jäävät kuitenkin löytämättä sen vuoksi, että on noudatettava tiettyjä normeja ja käytäntöjä ja miellytettävä suurta massaa. Ei esimerkiksi uskalleta tarpeeksi kyseenalaistaa yhteiskunnan rakenteita, kuten talousjärjestelmää ja instituutioita, vaan keksitään mieluummin nykyiseen järjestelmään sopivia nippeliratkaisuja, kuten esimerkiksi hiukan energiatehokkaampia tuotteita ja markkinaohjaukseen perustuvia sääntelyjärjestelmiä.

Onneksi Sustainability Science -päivässä päästiin myös puhumaan systeemisistä muutoksista ja nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ongelmista. Kuultiin jopa vihaisia puheenvuoroja siitä, miten korkeakoulujärjestelmämmekin on kapitalismin syövyttävä ja kestämätön ja kuinka BKT-kasvun ja materiaalisen kulutuksen absoluuttinen irtikytkentä on enemmän uskonto kuin tieteellinen fakta. Keskusteltiin kestävyystieteen ongelmista ja tulevaisuuden haasteista sekä yhteistuotannon mahdollisuuksista. Erityisesti keskustelu tiedon yhteistuoannosta oli mielenkiintoinen ja minulle melko uusi aihe. Uskon, että aidosti kestävien ratkaisujen löytämiseksi ei riitä, että tutkijat pohdiskelevat maailman ongelmia omassa norsunluutornissaan, vaan on jalkauduttava myös käytännön elämään ja toimintaan. Tiedon yhteistuotanto niin kansalaisjärjestöjen kuin vaikka päätöksentekijöiden kanssa voisi auttaa tiedettä luomaan ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin. Me tiedämme jo melko hyvin mikä on pielessä ja minkälainen ihanteellinen kestävä maailma olisi, mutta meiltä puuttuu vielä keinot vaikean muutoksen aikaansaamiseksi. Itse toivon, että juuri tähän kestävyystiede ja Helsingin yliopistolle juuri perustettu Institute of Sustainability Science etsisi ratkaisuja. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Presidentti Tarja Halonen pitämässä puhetta yliopiston juhlasalissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *