Politiikassa on ajateltava myös systeemimuutosta

Posted on Posted in Uncategorised

Viikonloppuna tapasimme Vihreiden nuorten ympäristötyöryhmän kanssa luonnon oikeuksien tinkimätöntä puolustajaa Emma Karia ja järjestimme Kestävää kohtuutaloutta käsittelevän yleisötapahtuman, jossa panelisteina olivat ympäristötaloustieteilijä Henri Wiman, kestävän hyvinvoinnin tutkijatohtori Tuuli Hirvilammi ja Kehys ry:n kestävän talouden vaikuttamiskoordinaattori Elina Mikola.

Nykyinen kasvupakkoon lukkiutunut talousjärjestelmä ajaa yhteiskuntamme kuluttamaan loppuun luonnon resurssit. Siitä huolimatta systeemimuutoksesta puhutaan melko vähän, ehkä sen takia, että se on niin pelottava ajatus. Pitäisi alkaa ajattelemaan koko rahataloutta uudella tavalla ja luopua tutusta ja turvallisesta kulutuskulttuurista. Politiikan kautta pitäisi pystyä rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa, mutta systeemimuutosta ei saada aikaan hetkessä. Onneksi paljon hyviä askelia kestävämpään järjestelmään on jo otettu. YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin pääsyä mitataan Suomessa niin kansallisella kuin usella kunnallisella tasolla. Perustulosta käydään paljon keskustelua ja sosiaaliturvaa ollaan kohta uudistamassa. Työn murroksen johdosta työtäkin on alettava ajattelemaan eri tavalla. Tarvitseeko meillä enää tulevaisuudessa olla 8 tunnin työpäiviä, tarviiko työtä ylipäänsä tehdä niin paljon, jos ei ole pakko ansaita rahaa ylikuluttamiseen?

Kestävää hyvinvointia pitää alkaa mittaamaan niin Suomen kuin EU:n tasolla, jotta kehitystä ohjataan aidosti kestävään suuntaan. Me ihmiset yleensä mittaamme sitä mitä arvostamme ja arvostamme sitä, mitä mittaamme. BKT:ta ei ikinä luotu hyvinvointimittariksi, mutta siitä huolimatta sitä edelleen käytetään sellaisena. On korkea aika alkaa keskittymään sosiaaliseen hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen. Ne ovat ne kaikista tärkeimmät tavoitteet, mitä politiikalla on saavutettava.

Panelistit Henri Wiman, Tuuli Hirvilammi ja Elina Mikola

Kohti kestävää kohtuutaloutta -tapahtuma keräsi paljon osallistujia Vihreiden puoluetoimistolle

Vihreiden nuorten ympäristötyöryhmä ja Emma Kari

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *