Seuraavat kaksi vuotta tulen omistamaan elämäni Vihreiden nuorten puheenjohtamiselle!

Viime viikonloppuna Vihreiden nuorten liittokokouksessa Vihreät nuoret valitsivat minut toiseksi tasa-arvoiseksi puheenjohtajakseen. Seuraavat kaksi vuotta tulen omistamaan elämäni tälle liikkeelle, sen aktiivien ja järjestöjen tukemiselle ja vihreälle tulevaisuuten katsovalle politiikalle, jonka tavoitteena on pelastaa maailma ilmastonmuutokselta, lajien sukupuuttoaallolta, ihmisten eriarvoistumiselta ja köyhyydeltä. (kort på svenska nedan, shortly in English below)

Vihreät on se liike, joka vaatii kunnianhimoisempaa ympäristöpolitiikkaa, joka seisoo vähemmistöjen ja marginaalissa olevien ihmisten puolella, joka torjuu köyhyyttä ja edistää yhdenvertaisuutta ja ymmärtää saavutettavan koulutuksen ja sivistyksen merkityksen. Vihreiden nuorten puheenjohtajana haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että ensi kevään vaaleissa ympäristö ja ilmastokysymykset nousevat vahvasti vaalikeskustelun pääaiheiksi. Nyt on saatava loppu näköalattomalle ilmastopolitiikalle, Suomen ympäristöhallinnon alasajolle, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiselle ja suhtautumiselle luontoon, kuin se olisi olemassa vain ihmisten raaka-aine varastona.

Ilmastonmuutos uhkaa ihmiskunnan ja muun eliöstömme tulevaisuutta ja aiheuttaa jo nyt inhimillistä kärsimystä ja lajien sopeutumisongelmia. Suomen ja EU:n tulee kehittyneinä ja vauraina maanosina osoittaa edelläkävijyyttä ja kantaa vastuuta kunninahimoisella ilmastopolitiikalla. Meidän tulee olla hiilineutraaleja vuonna 2030 ja sen saavuttamiseksi on kaikki keinot otettava käyttöön. Meidän on ajateltava uudelleen koko energiajärjestelmämme sekä tapamme elää ja kuluttaa ja rakentaa yhdyskuntia. Metsiä ja soita on suojeltava tärkeinä hiilinieluina ja maatalouden hiilensidontaan panostettava.

Vihreät nuoret edustavat sitä nuorta sukupolvea, joka on valmis muutokseen ja joka on kasvanut ilmastoahdistuksen kanssa. Tänä vuonna vetämääni Vihreiden nuorten ympäristöpoliittiseen työryhmään hakeutui yli 40 ympäristöpolitiikasta kiinnostunutta nuorta ympäri Suomea, joista ilahduttavan moni oli viikonloppuna paikalla liittokokouksessa ja joista usea tulee myös toimimaan ensi vuonna Vihreiden nuorten hallituksessa. Yhdessä me kirjoitettiin tälle liikkeelle kattava ja kunnianhimoinen ympäristöohjelma, joka viedään käytäntöön heti ensi kevään vaaleissa. Tämä kertoo siitä, kuinka vahvalle ympäristöpolitiikalle on nyt huutava tarve. Keväällä me tehdään ilmastovaalit!

Koko viikonlopun liittokokous oli täynnä rohkeita ja älykkäitä puheita vähemmistöjen oikeuksien puolesta, ammatillisen koulutuksen leikkauksista, jaksamisesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta, luonnonsuojelusta, nuorten vaikuttamismahdollisuuksista ja monista muista tärkeistä aiheista. En voisi kuvitella upeampaa porukkaa, mitä puheenjohtaa. Meissä on rohkeutta muuttaa maailmaa <3

Kiitos vielä niin hirveän paljon kaikille, jotka oli mun tukena tässä kampanjassa. Ilman teitä, mä en olisi pystynyt tähän.

****
Jag blev vald till Gröna ungas ordförande! Följande två åren kommer jag att ägna mitt liv åt den här rörelsen, stöda våra inspirerande aktiva medlemmar och organisationer samt göra politik för en värld som stoppar klimatförändringen och den sjätte utrotningsvågen av våra arter och räddar världen från fattigdom och ojämlikhet. Som ordförande vill jag öppna den gröna ungdomsrörelsen också för svenskspråkiga unga. Vi skall föra ännu mer grön politik på två språk!

***

I got elected to be the spokesperson of the Finnish Young Greens! The next two years I will dedicate my life to green politics and to support our amazing members and memberorganisations. Together we will speak up for a more sustainable world where we will fight climate change and the sixth extinction wave and create a world free from poverty and inequality!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *