Nuorten hallitusneuvotteluissa löydettiin yhteisiä ilmastotavoitteita, mutta keinojen suhteen oltiin erimielisiä

Tällä viikolla käytiin poliittisten nuorisojärjestöjen hallitusneuvottelut. Meitä nuoria yhdistää monet sukupolvikysymykset, kuten huoli ilmastonmuutoksesta ja riittävistä mahdollisuuksista kouluttautua. Neuvotteluissa löydettiin yhteinen sävel myös useiden luonnonsuojelukysymysten ja ihmisoikeuskysymysten tiimoilta. Eniten ilahduttaa kuitenkin se, että melkein kaikki nuorisojärjestöt olivat valmiita tavoittelemaan Suomelle hiilineutraaliutta jo vuonna 2030. Tästä toivoisin myös emopuolueiden ottavan esimerkkiä. Seuraavat 10 vuotta tulevat olemaan ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta, jos halutaan pysyä Pariisin sopimuksen 1,5 asteen lämpenemistavoitteessa.

Me Vihreät nuoret lähdimme aluksi muodostamaan hallitusta yhdessä Demarinuorten, Kokoomusnuorten ja Svensk Ungdomin kanssa. Koulutusleikkausten paikkaamisesta, julkisen talouden menoleikkauksista ja ympäristölle haitallisten yritystukien riittävästä karsimisesta ei kuitenkaan tultu yhteisymmärrykseen ja jouduttiin jättämään hallitusyhteistyö kesken. Myöskään eläintuotannon tukien karsimisesta ja ohjaamisesta ympäristöystävällisempään suuntaan ei päästy yhteisymmärrykseen. Vähemmistöhallitus ei kovin kauaa pysynyt pystyssä, kun oppositio yhdisti voimansa ja kaatoi hallituksen.

Kyseessä oli tietenkin fiktiiviset neuvottelut ja neuvotteuaika oli rajallinen. Tästä huolimatta tapahtuma oli erittäin opettavainen ja hyödyllinen harjoitus neuvottelutekniikasta ja yhteisten asioiden ajamisesta. Konseptia on myös mahdollisuus kehittää tulevaisuudessa. Kiitos kaikille nuorisojärjestöille yhteistyöstä. Pidetään nuorten ääntä aktiivisesti yllä kevään vaaleissa, sitä tarvitaan!

Vihreiden nuorten tiedote

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *