What do we want? Climate justice! – Alter COP23, climate negotiations and activism

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

 

Tomorrow starts COP23, the 23rd climate conference of the UNFCCC in Bonn. Together with 20 other young greens from around Europe I participated in the Alter COP23 seminar in Cologne organized but the Federation of European Young Greens. We learnt about the history of the global climate movement, about climate campaigning and about how the climate negotiations actually are. We also took part in a big climate demonstration in Bonn together with lots of environmental NGOs, political actors and concerned citizens.

 

Once a year climate issues have the chance get a lot of media attention when the world conferences are arranged. Sadly though, the “unimportant” COP’s with no big agreements being made (like the Paris agreement two years ago) are most likely not to gain so much attention. Still these conferences are important, because they lead to the big breakthroughs and also make those breakthroughs reality. The context of this year’s COP is the follow up of the Paris agreement, the presidency of Fiji and attention to the small island states. Since the conference is organized in Bonn, which is close to the biggest coal mining areas (Rheinland) in the world, coal is also an important issue.

 

The good thing with the Paris agreement is that it is ratified by many countries already. The bad thing is that most of the details are not yet decided on. Things that will be on the agenda in this years COP is for example the intended national determined contributions (INDC’s) which are the emissions reduction plans that all countries voluntarily will stick to. At this point the INDC’s should already be transformed into NDC’s dropping the term “intended”. We need the national contributions to be implemented now. A sum up of all the emission reduction plans of the Paris agreement countries should result in a reduction of greenhouse gas emissions that ensures that the warming of the climate stops in 2 degrees. Sadly, but not surprisingly, this target is not being reached. According to some calculations the emission reduction schemes of the member countries cover only about one third of the required emission reductions in order to reach the 2 degree goal.

 

Another “small” detail of the Paris agreement which is not yet clear is the finance. Who will pay and for what? The Green Climate Fund is divided into the mitigation fund and the adaptation fund. Currently the mitigation fund covers 80% of the financing and the adaptation fund only 20%. This is something that the poorer countries and especially the small island states are not happy about since they are already suffering the effects of climate change. However, the big emitter countries want to ensure their economic wellbeing in the shift away from fossil fuels, which is why the prefer allocating more money to the mitigation fund. One would hope that during this year’s COP and the presidency of Fiji more attention and dedication would be drawn to the conditions of the small island states and climate justice.

 

Together with German greens we participated in a climate march in Bonn together with some 25 000 other concerned activists. The march targeted especially coal mining and climate justice. The countries that emit the most should also do the most in order to stop the pollution and at the same time also help the poorer countries that already suffer the effects of the climate change. The activist approach on the march and the seminar in general made me think more about the efficiency and the aims of activism. Some of my friends are also participating in the biggest environmental civil disobedience event Ende gelände by blocking some coal mines somewhere in the Rheinland area. The relieving thing about activism is the simplification of the cause and power of direct action. We want them to stop coal burning and protecting fossil fuel production because it is simply bad for the people and the planet. We are right and they are wrong but still it feels like nothing is changing. Is it as simple as that? Sometimes I feel that it isn’t since we lack viable alternatives and social structures to just shift into a zero-emission society. But after listening to the problems of other European Greens and taking part in actions I started thinking that there is a lot to learn from the activist approach. We need a strong movement of the people and a strong will to make a change. And we need to be ambitious about climate goals even if it sometimes feels utopistic. Because at least it is clear that pessimism won’t make any change in the world. A hint of idealism still might do that.

 

To conclude, these few days together with other young green activists from around Europe brought a lot of new thoughts and perspectives on things. So amazing to see that the Green movement has such great persons standing behind it in so many countries. Even if the politics fail you somewhere they will be more encouraging somewhere else. The political contexts and environments are different in every country, but still we can learn from each others mistakes and successes. I felt so proud every time I could tell about the rising polls of the Finnish Greens. How we have grown from a small movement of a few devoted environmentalists into a party that also attracts a wider audience with our green values. If we can make it, other countries can make it too!

 

Oh, and one more thing. What do we want? Climate justice! When do we want it? Now!

 

Haen Vihreiden nuorten hallitukseen! – Miksi?

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

 

Viime vuoden syksynä sukelsin tietämättäni Vihreän politiikan syvään päätyyn lähtiessäni vähän ujona ehdolle HYYn edustajistovaaleihin. Nyt vuotta myöhemmin olen toiminut vuoden HYYn Vihreiden edustajistoryhmän toisena puheenjohtajana, käynyt läpi ensimmäisen vaalikampanjani kevään kuntavaaleissa ja toiminut syksyn alusta lähtien varavaltuutettuna Helsingin kaupunginvaltuustossa ja myös muissa luottamustoimissa Helsingin kaupungilla. Lisäksi Vihreät nuoret valitsivat minut yhdeksi edustajakseen Vihreiden puoluevaltuuskuntaan, mistä olen todella otettu.

 

Haen nyt Vihreiden nuorten hallitukseen, sillä haluan oppia lisää politiikan tekemisestä ja edistää minulle ja maailmalle tärkeitä asioita. Ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriopiskelijana haluan nostaa esille erityisesti ympäristökysymyksiä, joita itse asiassa mieluummin kutsuisin kestävyyskysymyksiksi. Ympäristöasiat ovat vaikeita. Vaikka ihmiskunnan selviytyminen on viime kädessä riippuvaista elinkelpoisesta ympäristöstä, on ympäristöongelmista vaikea puhua ja niiden esillä pitäminen julkisessa keskustelussa on hankalaa. Ympäristöongelmat koetaan joskus niin suuriksi ja ahdistaviksi, että on helpompi olla ajattelematta niitä ollenkaan. Niiden vaikutukset ihmisiin ovat usein myös epäsuoria, mikä myös vähentää uutisarvoa nopean tiedon ja sensaatiouutisoinnin maailmassa. Moniulotteisiin kestävyysongelmiin, kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen, ei myöskään ole olemassa yksinkertaisia patenttiratkaisuja, eikä kyseisiä ongelmia myöskään välttämättä voida edes ratkaista lopullisesti.

 

Ympäristötieteilijänä olen pettynyt valtavirran ympäristöpolitiikkaan. Vaikka päästökauppa, ympäristöverot ja rajoitukset, informaation lisääminen ja kansainväliset sopimukset ovat kaikki hyviä keinoja pyrkiä vähentämään ympäristölle aiheuttamaamme taakka, eivät ne yksin riitä. Ilmastonmuutos, biodiversiteetin hupeneminen ja aineiden häiriintyneet kierrot johtuvat pohjimmiltaan kestämättömästä elämäntavastamme ja globaaleista yhteiskunnallisista ja taloudellisista rakenteista, jotka ajavat ihmisiä ja yrityksiä toimimaan kestämättömällä tavalla. Kyseinen järjestelmä on esimerkiksi riippuvainen ihmisten korkeasta kulutuksesta pitääkseen maailmantalouden ja kansantaloudet raiteillaan. Jokaista zero-waste kampanjaa kohden käytetään tuhatkertainen määrä varallisuutta ihmisten kulutusinnon nostattamiseksi mainonnan avulla. Ympäristöveroja ja taloudellisia ohjauskeinoja käytetään vain niin kauan, kun ne eivät aidosti uhkaa yritysten taloudellisia toimintamahdollisuuksia. Sitovia kansainvälisiä sopimuksia ei ikinä synny, kun globaali systeemi kannustaa kaikkia viime kädessä ajamaan vain omaa etuaan.

 

Ympäristöongelmat nähdään vieläkin liian usein omana siilonaan siiloutuneessa yhteiskunnassamme. Luontoa suojellaan määrittämällä luonnonsuojelualueita ja asettamalla rajoituksia ihmistoiminnalle, kun katseet pitäisi oikeastaan kääntää niihin tahoihin ja rakenteisiin, jotka ovat aiheuttaneet kyseiset ongelmat alun alkaen. Kestävyysongelmien ratkaisussa eri toimijoiden ja tieteenalojen yhteistyö on tärkeää: ilmastonmuutosta eivät ratkaise yksin luonnontieteilijät, insinöörit kuin yhteiskuntatieteilijätkään, poliitikoista puhumattakaan. On löydettävä uusia ennakkoluulottomia tapoja toimia, jotta löydämme ratkaisuja, joissa yhdistyy niin inhimillinen kuin ekologinen kestävyys. On kyseenalaistettava valtarakenteita ja talouden rakenteita, jotka ajavat kestämättömään toimintaan.

 

Politiikka on minulle enemmän kestävyystieteellinen projekti, kuin päämäärä itsessään. Haluan etsiä tieteen ja politiikan avulla keinoja puuttua yhteiskuntamme kestämättömiin rakenteisiin. Haluan herättää rohkeampaa ja ennakkoluulottomampaa keskustelua ympäristöongelmista ja niiden ratkaisuista, vaikka minulla ei vielä valmiita ratkaisuja olekaan. Ennen oikeita ratkaisuja on kuitenkin tärkeää kysyä myös oikeita kysymyksiä.

 

Vihreiden nuorten hallituksessa haluaisin nostaa ympäristöasiat uudestaan agendalle ja tuoda uusia lähestymistapoja ja näkökulmia esimerkiksi Vihreiden nuorten ympäristöohjelmaan, jota päivitetään seuraavan hallituskauden aikana. Haluan myös haastaa Vihreän liikkeen yhdessä Vihreiden nuorten kanssa pitämään ympäristöasioita väsymättömästi esillä. Vanhojen mantrojen toistaminen ei yksinään riitä, vaan on aktiivisesti myös etsittävä uusia ratkaisumalleja yhteistyössä tieteentekijöiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Einsteinin sanoin: “Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.”

 

Ympäristöteemojen lisäksi haluan kehittää Vihreitä nuoria monikielisempään suuntaan, jotta myös ei-suomenkieliset nuoret tuntevat itsensä tervetulleiksi mukaan toimintaan. Kansainvälisyys ja yhteistyö niin Euroopan tasolla FYEG:in (Federation of European Young Greens) kautta kuin globaalisti Global Young Greens-järjestön kanssa yhteistyössä on myös lähellä sydäntäni.

 

Jos haluat tietää lisää kannoistani tai jutella muuten vain vihreästä politiikasta, ole ihmeessä yhteydessä esimerkiksi facebookin, instagramin tai twitterin kautta 🙂

Ehdokasesittelyni Vihreiden nuorten sivuilla löytyy täältä

ISWA 2017 – Circular economy, climate change and dumpsites in waste management

Posted on 2 CommentsPosted in Uncategorised

Last week I had the extraordinary chance to take part in the world congress of the International Solid Waste Association (ISWA) in Baltimore, US. An eye-opening event for a newcomer in the waste management sector with lots of interesting sessions and inspiring people from all over the world. I was participating in the congress as a member of the board of Helsinki Regional Environmental Services Authority, which takes care of the water services and waste management and produces environmental information in the Helsinki region. All interesting topics and experiences from the congress are impossible to cover in one short blog text but I will highlight some of the take home messages that were most interesting to me.

From waste management to circular economy – a quick cure to climate change and other environmental problems?

Circular economy and climate change were two of the main themes of the congress this year. Inspiring and exciting keynote speeches were given where the possibilities of circular economy solutions to drastically mitigate greenhouse gas emissions through the whole product life cycles were addressed. It was, however, stated that this opportunity of innovations and possibilities was yet to be recognized by policy makers and the wide audience. Circular economy was also pictured as an economically profitable way to solve the climate crisis – a so called win-win opportunity.

I hate to be a cynic, but as a student of environmental and sustainability science I always get a bit anxious when solving alarming environmental problems such as climate change is pictured only from an economic point of view like the “best business idea ever”. Climate change has to be solved anyway – whether it is economically profitable or not. The strong belief in techno-fix solutions was also present – but what would you expect from a congress full of waste management engineers from around the world? My doubts were also partly proved right when in the next sessions waste management CEOs from different mega cities discussed waste management and the President and Chief Executive Officer of Texas Waste Management promptly told us how it is so much cheaper to landfill (only 20 USD per ton of waste) than doing anything else with the waste (talking about fancy and expensive circular economy solutions – its just cheaper to landfill). So what I concluded from these sessions was that circular economy is a great idea for the future – but far away from being economically possible in a global context. And also that keynote sessions for the most part are very general inspiring pitches with the aim more to rise interest than dig deeply into specific topics.

The important role of public policy in accelerating sustainable solutions and technologies

– was something that I realized when I compared Finnish waste management to the rest of the world, especially the US. Without being arrogant I have to say that only at the congress I understood how advanced the Finnish waste management sector is – actually one of the forerunning systems in the world. But how and why? Because of the political will and strict public policies that demand high standards from the waste management. In Finland it’s prohibited to landfill municipal waste, we have source separated recycling including plastics and soon maybe also fabric, we use advanced incineration practices such as cogeneration of heat and power (CHP) with high standards of reducing emissions from incineration and we also recover energy from waste biogas in landfills. Sometimes the technocratic and economic points of views tend to look over the fact that in order to make new sustainable techno-solutions competitive on the market and economically profitable political will and regulatory practices are really needed. Of course it also requires more money to run a more sustainable waste management system, something that many countries simply cannot afford at the moment, but for richer countries it is a matter of prioritization. Managing one ton of municipal waste in Finland costs many times more than 20 USD, but that is a political choice to be made how much public spending is put on waste management practices.

Open dumpsites and marine litter – vast global issues that are visible and challenging in the Global South

The contrast is huge: in Finland it’s prohibited to landfill and in developing countries waste is dumped without any management in the open. Open dumpsites cause more deaths in developing countries than malaria. Because of the dire health and environmental impacts ISWA started a global initiative to close open dumpsites globally. Why don’t countries of the global south manage their waste? They don’t have the infrastructure and the technology but most importantly they don’t have the money and probably not the needed public governance. Waste is not either highest on the preference list of many developing nations.

How to solve these issues? Technological and economic support from richer nations would be needed. But the core problem still remains – how to really get rid of the waste from the beginning and who is responsible for it in the end? The discussion that I really lacked at the conference was that of influencing the consumerist system of our global economy. How can it be that multinational companies produce vast amounts of single-use products that are sold or “forced” to countries which has no possibilities what so ever to manage the waste that is produced from this products? It is easy for us to say that you shouldn’t litter and buy bottled water – but what if that is the only choice you’ve got? For example in Malaysia 95% of the waste is dumped in open dumpsites, most of them in coastal areas or in the water. I participated in some sessions concerning marine litter and plastics. Again there was a belief in techno-fixes that will enable us to invent new sorts of materials that will free us from plastics. Some speakers, however, expressed their concern for that it will be very hard to create any packaging materials that would be as cheap and durable as plastics. And even though for example biodegradable plastics have become more used they are problematic in aquatic ecosystems since they won’t degrade in water. Collecting wet plastics from the ocean is expensive and the recycling value is low. Some encouraging studies had nonetheless shown that by creating a collection system for the plastics before they end up in the water some profits could be made in developing countries from recycling the material.

 

Despite the fact that I was able to be proud of how waste management in organized in Finland it is important to remember that we still belong to those countries that produce most waste in the world and are among the top per capita emitters of greenhouse gases. It is also our western consumerist culture that is one of the root problems to waste problems in the world. So what to do? Impose our great waste management practices to other countries and invent new materials and products in order to fulfill the dream of a circular economy? That is a part of the solution but alone it won’t be able to solve the vast global waste issues that we face today. Not at least rapidly enough if we want to conserve what is left of our fragile ecosystems. We need to address the waste issue also from a systemic point of view, we need systemic change in our consumption and production practices. For a start single-use products need to be banned, we have to seek comfort from something else than shopping and consuming, we need to rethink advertising and create more sustainable lifestyles for the people of this planet. There is a lot to do, but with the will of the global community it is possible. There is no time to waste 😀

Closing dumpsites keynote and proclamation including beautiful and touching picture taken by Timothy Bouldry.

The ISWA Young Professionals Group (YPG) had conducted an interesting survey on what waste issues the member states of ISWA regard as their biggest challenge. Green color is waste prevention, blue color is increasing recycling levels, red color is sanitary disposal of waste and grey are other or no data.

 

Baltimore city view
Some young professionals at en evening event
Team Finland (minus me)

Kestävän kasvun turvaaminen on Helsingin kaupungin tärkein tehtävä!

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Jos lähden täysin tyhjältä pöydältä näin ympäristötieteilijänä miettimään, mikä on Helsingin tulevaisuuden kannalta kaikista tärkeintä, päätyisin todennäköisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kasvun turvaamiseen. Pääkaupunkina Helsinki kasvaa väistämättä, koko maan taloustilanne on vahvasti riippuvaista Helsingin kasvusta ja sen mahdollistamisesta. Ottamatta tässä kantaa pakonomaisen talouskasvun tavoitteluun on selvää, että halusimme tai ei, Helsinki kasvaa. Mutta kasvaa voi myös kestävästi (ainakin jossain määrin). Olen erittäin iloinen siitä, että Helsingin kaupungin uudessa strategiassa heti toisena kärkenä on kestävän kasvun turvaaminen. Ympäristötieteilijän mieltä lämmittää strategian kirjaus “Kokonaisvaltaisen taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden varmistaminen on kasvavan kaupungin tärkeimpiä tavoitteita”.

Mitä kestävä kasvu tarkoittaa käytännössä? Sosiaaliseen kestävyyteen liittyen strategiassa linjataan, että eriarvoisuutta vähennetään panostamalla varhaiskasvatukseen ja koulutukseen ja lisätään tulokselliseksi todettua positiivista erityiskohtelua, eli tuetaan rahallisesti enemmän niitä kouluja ja päiväkoteja, joissa on haastavammat olosuhteet. Seggregaation ehkäisemisessä Helsinki pyrkii toimimaan jatkossakin “eurooppalaisena huippuesimerkkinä turvaten ja mahdollistaen eri kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin” – kuulostaa hyvältä. Sosiaalisen kestävyyden mahdollistaminen kasvavassa kaupungissa lisää painetta asuntotuotannolle. Helsingin tavoitteena onkin rakentaa vuosittain 6000 ja myöhemmin 70000 uutta asuntoa ja lisäksi selvitetään aktiivisesti toimenpiteitä asumisen hinnan nousun hillitsemiseksi. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on nostettu yhdeksi teemaksi ja tavoitteena on käynnistää “laaja ja kokonaisvaltainen hanke yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisujen löytämiseksi syrjäytymishaasteeseen”. Nuoriin halutaan panostaa vahvistamalla palveluketjua perustasolla ja pyrkimällä siihen, että jokaisella nuorella on mahdollisuus harrastukseen.

Ekologinen kestävyys ja Helsingin luontoarvot on myös hyvin huomioitu strategiassa. Kaupungin merellisyyttä ja luonnonläheisyyttä korostetaan ja tavoitteena on “turvata viher- ja sinialueiden ekologinen laatu, saavutettavuus ja terveysvaikutukset”. Kaupunkimetsien monimuotoisuutta lisätään suunnitelmallisesti ja hulevesien hallinnassa hyödynnetään viherpinta-alan kasvattamista kaupunkirakenteessa. Vaikka itse pidänkin luontoarvoja jo pelkästään itseisarvoisen tärkeinä on myös tärkeää, että niiden välineisarvoto kuten virkistysarvot ja kaupunkilaisten hyvinvointi huomioidaan. Näin saadaa vielä useampia ihmisiä puolustamaan ja arvostamaan Helsingin ainutlaatuista kaupunkiluontoa. Strategiassa luvataan myös päätös kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta valtuustokauden aikana. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen mahdollistaisi arvokkaiden luonto- ja kulttuurikohteiden suojelun Helsingissä.

Globaalin ekologisen kestävyyden kannalta strategian tärkein tavoite on kuitenkin hiilineutraalisuuden saavuttaminen jo vuoteen 2035 mennessä. Helsingissä on siis päätetty aikaistaa hiilineutraaliuustavoitetta kunnianhimoisesti 15 vuodella nykyiseen tavoitteeseen nähden (aiempi tavoite oli vuoteen 2050 mennessä). Helsinki haluaa profiloitua “globaalin vastuun paikallisen toteuttamisen kansainvälisesti verkottuneena edelläkävijänä” ja pyrkii mukaan johtavien maailman kaupunkien C40-ilmastoverkostoon. Esimerkiksi muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa on jo aiemmin asetettu Helsinkiä kunnianhimoisempia tavoitteita: Köpenhamina pyrkii olemaan maailman ensimmäisin hiilineutraalikaupunki vuonna 2025 ja Oslo pyrkii täysin eroon fossiilisista vuoteen 2030 mennessä.

Helsingin kunnianhimoinen hiilineutraaliuustavoite aiotaan saavuttaa parantamalla rakennusten energiatehokkuutta, panostamalla uusiutuvaan energiaan ja kehittämällä liikennettä vähäpäästöisemmäksi. Luottoa on myös innovaatioihin ja yhteistyöhön kaupunkilaisten ja yritysmaailman kanssa cleantechin ja kiertotalouden edistämisessä. Kovin konkreettiselle tasolle hiilineutraaliuuden saavuttamisessa ei strategiassa päästä ja siitä puuttuvat esimerkiksi ruuhkamaksut ja lähiöiden energiaremontit. Suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen lähde Helsingissä on kotitalouksien kaukolämmitys. Energiatehokkuuden lisääminen ja parantaminen vanhojen asuntojen peruskorjauksien yhteydessä olisi yksi tehokas tapa vähentää asumisen kasvihuonekaasupäästöjä.

Strategiassa toivotaan myös tukea valtiolta korvaavan energiajärjestelmän kehittämiseksi, mikäli Suomi aikoo kieltää kivihiilen polton kokonaan. Kestävät energiaratkaisut ovatkin kaukolämpöriippuvaisen ja kerrostalovaltaisen Helsingin kannalta hankalia. Vaikka yksittäiset kaupungit ja kunnat voivat olla edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, ei pelkästään oman kaupungin hiilibudjetin tuijottaminen riitä globaalissa mittakaavassa, jos kasvihuonekaasuintensiivisesti tuotettua energiaa joudutaan ostamaan kaupungin ulkopuolelta energiantarpeen tyydyttämiseksi. Hiilineutraliuutta tavoiteltaessa onkin tärkeää pitää kokonaiskuva mielessä.

Kaiken kaikkiaan Helsingin kaupungin strategia nykyiselle valtuustokaudelle on pääosin positiivista luettavaa sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden näkökulmasta. On hienoa, että Helsingissä on päätetty ottaa kunnianhimoinen rooli niin sosiaalisen eriarvoisuuden torjumisessa kuin ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Lähteet:

Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 (pormestarin esitys)

Helsingin kaupungin ympäristökeskus: Helsingin energiarenesanssi

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen blogi: Modernia ilmastovastuuta maailman toimivimmassa kaupungissa – ympäristöasiat Helsingin uudessa strategiaesityksessä

Pohjoismainen yhteistyö: Nordic capitals pushed ambitious climate change objectives at COP21

 

 

 

 

Hyvinvointi uhkaa talouskasvua

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Suomalaisten liika tyytyväisyys omaan aineelliseen elintasoonsa uhkaa talouskasvua. Miten tässä näin kävi? Missä vaiheessa talouskasvusta tuli itseisarvo ja ihmisten tyytymättömyys ja alhainen elintaso sitä mahdollistava väline?

Viime viikolla yle uutisoi taloustutkimuksen teettämästä kyselystä, jonka mukaan lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on tyytyväinen omaan aineelliseen elintasoonsa. Mielettömän upeaa, että meillä on Suomessa asiat niin hyvin. Todella hienoa, että markkinayhteiskunnan luomista kulutuspaineista huolimatta ihmiset oikeasti kokevat olevansa tyytyväisiä siihen mitä heillä on.

Yle kuitenkin uutisoi aiheesta huolestuneeseen sävyyn – suomalaisten tyytyväisyys on ilmeinen uhka orastavalle talouskasvulle. Mikä tehdä, kun ihmiset eivät enää haluakaan jotain vielä parempaa? Ekonomistitkaan eivät vielä ole ottaneet tällaista mahdollisuutta edes huomioon. Ihmisten tyytyväisyys on siis ONGELMA. Aivan uskomatonta, itse kun luulin, että talouskasvua tarvitaan juuri riittävän aineellisen elintason turvaamiseksi kaikille.

Ylen uutisointi paljastaa jotain todella olennaista nyky-yhteiskuntamme suhtautumisesta talouskasvuun: siitä on tullut hyvinvointia mahdollistavan välineen sijasta itseisarvo. Talouskasvua tavoitellaan nyt vain sen itsensä takia, koska se on sisäänrakennettu globaaliin järjestelmään ja kansainväliseen talouskilpailuun. Suomessa talouskasvua ei enää tarvittaisi ihmisten aineellisen elintason nostamiseksi.

Hupenevien luonnonvarojen maailmassa loputtoman aineellisen kasvun tavoittelu on kestämätöntä ja järjetöntä. Kokonaisen talousjärjestelmän kyseenalaistaminen voi tuntua työläältä ja hullulta, mutta ihan yhtä hullua on pakonomaisesti valjastaa koko yhteiskunta tavoittelemaan jotain kysymättä, mitä sillä halutaan saavuttaa. Olisiko aika uudelleenpolitisoida talouskeskustelu ja etsiä kestävämpiä vaihtoehtoja nykyiselle järjestelmälle? Ja ollaan iloisia ja ylpeitä siitä, että meillä on Suomessa asiat niin hyvin.

Linkki Ylen uutiseen tästä

Jännittävä ensimmäinen puoluekokous

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Aikaa hurjaa, nyt on elämäni ensimmäinen puoluekokous takana. Ja aika hurja puoluekokous olikin, koko lauantaipäivä saatiin elää jännityksessä puheenjohtajavaalin tuloksia odotellessa. Inhimillisen erehdyksen seurauksena yksi laatikko ääniä oli jäänyt Vihreiden puoluetoimistolle Helsinkiin, jota lähdettiin sitten Tampereelta hakemaan taksilla. Oli kyllä aika erityislaatuinen fiilis juuri ennen tulosten julkistamista, kun koko puoluekokoussali oli tupaten täynnä jännittyneitä vihreitä ja turhautuneita toimittajia. Naurettiin hysteerisesti Twitter-seinän twiiteille, laulettiin Ultra Brata ja heiteltiin ilmapalloja. Sitten tulivat tulokset ja Touko Aalto valittiin puolueen johtoon. Vaikka en Toukoa tunne yhtä hyvin kuin kärkikolmikon kahta muuta tähteä, Emma Karia ja Maria Ohisaloa, joista kummankin olisin myös mielelläni nähnyt puolueen johdossa, olen vakuuttunut siitä, että Touko tulee olemaan mahtava puheenjohtaja ihmisläheisyytensä ja yhteisöllisen johtamisensa ansiosta.

Melkein yhtä paljon kuin puheenjohtajavaalia jännitin omaa pientä puhettani poliittisessa keskustelussa. Tuntui jotenkin niin hurjalta päästä puhumaan puoluekokouksessa, että pelkäsin koko lauantaiaamun sydän kurkussa, että kohta nimeni tulee puhujalistalle ja sitten mennään. Puheenjohtajavaalin pitkittyessä ja aikataulujen eläessä aika räikeästi sain sitten loppujen lopuksi pitää puheeni iltapäivällä (jolloin kaikki olivat jo niin turtuneita puheenjohtajavaalin pitkittymisen tuomasta jännityksestä, että poliittisia puheita kuunneltiin enää vain puolella korvalla, jos sitäkään). Mutta sainpahan puheeni pidettyä. Hullua ajatella, että vain vuosi sitten pohdin vähän ujosti uskaltaako lähteä ehdolle ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin ja nyt vuotta myöhemmin istunkin Vihreiden puoluekokouksessa tuoreena kaupungin(vara)valtuutettuna. Kokouksen lopuksi sain lisäksi tietää, että minut oli valittu Vihreiden nuorten edustajana puoluevaltuuskuntaan. Kiitos ihanat Vihreät Nuoret tästä luottamuksesta!

Puoluevaltuuskunnassa haluan erityisesti nostaa esille kokonaisvaltaiseen kestävyyteen ja ympäristövastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Samaa aihetta käsitteli myös kahden minuutin puheeni puoluekokouksessa:

Kära vänner, Hyvät ystävät – meillä ei ole aikaa

Ihmiskunta ja sen toimet luovat tällä hetkellä tilanteen, joka on rinnastettavissa pääsiäissaariin. Pienillä pääsiäissaarilla väkiluku kasvoi saarien luonnonvaroja hyödyntäen yli 9000 hengen yhteisöksi. Kulutettuaan luonnonvarat loppuun yhteisö ei enää kyennyt ylläpitämään yhteiskuntansa keskeisiä vaihdannan keinoja. Se johti katastrofiin, jossa jäljelle jäi vain pieni yhteisö, jonka kehitys oli pysyvästi lamaantunut. Me olemme tekemässä itsellemme samoin. Meidän kykymme ylläpitää globaalia talousjärjestelmää, ruoantuotantoa ja nykyistä elintasoamme on vaarantunut.

Meidän on vakavasti pohdittava, mitkä ovat ne yksittäiset ratkaisut, joilla muutamme yhteiskuntamme kestävän tulevaisuuden tielle. Me pystymme muuttamaan yhteiskuntaamme, mutta emme pysty muuttamaan sitä, kuinka tehokkaasti metsämme toimivat hiilinieluina, kuinka hitaasti turvetta muodostuu tai kuinka nopeasti me ja muut eliöt sopeudumme ympäristössä tapahtuviin muutoksiin.

Ratkaisuja on rohkeasti etsittävä myös oman kuplamme ulkopuolelta ja esimerkiksi kyseenalaistettava nykyistä pakonomaiseen talouskasvuun perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää, jonka ylläpitäminen vaatii enemmän luonnonvaroja kuin meillä on käytettävissämme. On etsittävä ja kokeiltava erilaisia keinoja muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, joka ei perusta menestymistään aineelliselle yltäkylläisyydelle.

Toivoisin, että liikkeemme ei pidä itsestäänselvyytenä ympäristökysymyksiä. Juuri nyt niitä on pidettävä jatkuvasti esillä. Meillä on oltava selkeät tavoitteet, miten pelastamme planeettamme, itsemme, kanssaeliöt ja ilmastomme.

Kun katsomme taaksepäin tulevaisuudesta meidän on oltava tyytyväisi siihen työhön, jonka me teimme oman lajimme, muiden lajien ja yhteisen planeettamme pelastamiseksi.

 

Vähän väsynyttä puoluekokoushengausta <3

 

Meidän uusi mahtava puheenjohtaja Touko Aalto pitämässä puhetta puoluekokoukselle

 

 

Sitä oikeaa kestävyystiedettä

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Välillä ympäristö- ja kestävyysasioista keskusteltaessa turhaudun, koska tulee sellainen tunne, että keskustelijat eivät kunnolla ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää, mistä aikamme suurimmat kestävyysongelmat kumpuavat. Ihminen aiheuttaa ilmastonmuutosta päästämällä liikaa hiilidioksidia ilmakehään, meidän on siis kehitettävä päästötöntä teknologiaa. Ihminen aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden häviämistä ja luonnon saastumista tuottamalla tuotteita kestämättömällä tavalla, tuotannosta on siis tultava kestävämpää ja vastuullisempaa. Afrikan maat ovat liian riippuvaisia ulkomailta tuoduista elintarvikkeista, Afrikan maiden maataloutta on siis tehostettava.

Mitä yhteistä on kolmella yllä mainitulla esimerkillä? Ne kaikki ovat yleisesti hyväksyttyjä tapoja nähdä aikamme kestävyysongelmat ja niiden tarjoamat ratkaisut sopivat hyvin vauraan globaalin pohjoisen tarkoitusperiin – meidän ei tarvitse kyseenalaistaa elämäntapaamme tai globaaleja valtarakenteita. Osallistuin eilen Helsingin yliopiston järjestämään Sustainability Science -päivään, jonne kestävyystieteen ammattilaiset ja muut kiinnostuneet kokoontuivat kuuntelemaan luentoja ja osallistumaan työpajoihin teemana “pathways to sustainability transformations”. Tapahtuman pääpuhujina olivat kuuluisa amerikkalainen kestävyystieteilijä Jeffrey Sachs ja presidentti Tarja Halonen. Aamuisessa seminaarisessiossa kuultiin paljon hienoja puheita, mutta siitä huolimatta jäi olo, että jotain jäi puuttumaan. Seminaarisession lopussa joku yleisöstä kuitenkin kysyi kysymyksen koskien “sustainability transformations”-termin sisältöä ja merkitystä ja esitti kriittisen huomion siitä, että onko kyseessä taas uusi tyhjä termi, jolla vaan kehystetään nykyinen toimintamme uudella tavalla ilman sen suurempia muutoksia toimintatavoissamme. Ja mitä mieltä puhujat ovat jatkuvasta talouskasvun tavoittelusta ja sen aiheuttamasta kestävyysongelmasta? Kyseinen puheenvuoro sai ainoana yleisöpuheenvuorona applodit. Juuri tätä keskustelua oltiin kaivattu.

Kestävyystiede on laaja ja monimuotoinen ala, jota en edes yritä tässä määritellä tai rajata. Laajojen ja monimerkityksellisten termien ongelmaksi koituu kuitenkin niiden soveltamisen helppous, melkein kaikella tutkimuksella ja käytännön toiminnalla on jotain yhteyksiä kestävyyteen, mutta voiko kaikkea tätä tutkimusta ja toimintaa kutsua kestävyystieteeksi? Mielestäni ei ja samoja kriittisiä ajatuksia oli useilla muilla osallistujilla. Itseä turhauttaa ehkä kaikista eniten näennäinen kestävyysprofilointi, jossa esimerkiksi brändätään liiketoimintaa tai innovaatioita koskevaa tutkimusta kestävyystieteeksi, vaikka tutkimuksen ja toiminnan ensisijaiset päämäärät koskevat myyvän tuotteen tai kannattavan liiketoiminnan mahdollistamista. Itse hahmotan kestävyystieteen sellaisena tieteenalana, jonka ensisijainen ja kiistaton päämäärä on etsiä kestäviä ratkaisuja ja toimintatapoja aiheuttamiemme sosiaalisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemiseksi. Liian usein aidosti kestävät ratkaisut jäävät kuitenkin löytämättä sen vuoksi, että on noudatettava tiettyjä normeja ja käytäntöjä ja miellytettävä suurta massaa. Ei esimerkiksi uskalleta tarpeeksi kyseenalaistaa yhteiskunnan rakenteita, kuten talousjärjestelmää ja instituutioita, vaan keksitään mieluummin nykyiseen järjestelmään sopivia nippeliratkaisuja, kuten esimerkiksi hiukan energiatehokkaampia tuotteita ja markkinaohjaukseen perustuvia sääntelyjärjestelmiä.

Onneksi Sustainability Science -päivässä päästiin myös puhumaan systeemisistä muutoksista ja nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ongelmista. Kuultiin jopa vihaisia puheenvuoroja siitä, miten korkeakoulujärjestelmämmekin on kapitalismin syövyttävä ja kestämätön ja kuinka BKT-kasvun ja materiaalisen kulutuksen absoluuttinen irtikytkentä on enemmän uskonto kuin tieteellinen fakta. Keskusteltiin kestävyystieteen ongelmista ja tulevaisuuden haasteista sekä yhteistuotannon mahdollisuuksista. Erityisesti keskustelu tiedon yhteistuoannosta oli mielenkiintoinen ja minulle melko uusi aihe. Uskon, että aidosti kestävien ratkaisujen löytämiseksi ei riitä, että tutkijat pohdiskelevat maailman ongelmia omassa norsunluutornissaan, vaan on jalkauduttava myös käytännön elämään ja toimintaan. Tiedon yhteistuotanto niin kansalaisjärjestöjen kuin vaikka päätöksentekijöiden kanssa voisi auttaa tiedettä luomaan ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin. Me tiedämme jo melko hyvin mikä on pielessä ja minkälainen ihanteellinen kestävä maailma olisi, mutta meiltä puuttuu vielä keinot vaikean muutoksen aikaansaamiseksi. Itse toivon, että juuri tähän kestävyystiede ja Helsingin yliopistolle juuri perustettu Institute of Sustainability Science etsisi ratkaisuja. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Presidentti Tarja Halonen pitämässä puhetta yliopiston juhlasalissa.

Kuntavaalien tulokset ja kiitokset

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Nyt se on ohi. Monen kuukauden kampanjatyö ja mieletön itsensä voittaminen joka päivä. Vihreille vaalivoitto ympäri Suomea ja Helsingissäkin paras vaalitulos ikinä, vaikka ei suurimmaksi puolueeksi (vielä) noustukaan. Itse sain 695 ääntä, mikä riitti varavaltuutetun paikkaan.  Aivan uskomaton tulos ensikertalaiselle, olen niin kiitollinen ja otettu tästä luottamuksesta. Pyrin olemaan luottamuksenne arvoinen ja jatkan toivon mukaan työtä vihreämmän kaupungin puolesta jossain lautakunnassa.

Kuluneen vuoden aika on tullut kuljettua pitkä matka henkisesti. Vajaa vuosi sitten lähdin ehdolle Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin. Jonkin aikaa emmittyäni päätin uskaltaa, vaikka vaalit (olkoonkin sitten vain ylioppilaskunnan sisäiset) tuntuivat pelottavilta ja itsensä alttiiksi asettaminen arvelluttavalta. Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että puolen vuoden jälkeen minut valitaan Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi ja että kolmen kuukauden päästä siitä saan 695 ääntä kuntavaaleissa ja varavaltuutetun paikan, en olisi uskonut.

Ehdolle lähteminen on ihan mieletön mahdollisuus kasvaa henkisesti ja vahvistaa omaa identiteettiään (suosittelen). Kun asettaa itsensä niin alttiiksi, on pakko olla sinut itsensä ja muun maailman kanssa. En olisi kuitenkaan ikinä uskaltanut lähteä ehdolle mihinkään, ellei ympärillä olisi niin ihania innostavia, tsemppaavia ja inspiroivia tyyppejä, jotka ovat jaksaneet olla tukena läpi tämän matkan.

Suurin tuki ja turva on ollut Emil, joka on kestänyt mun tunteenpurkauksia ja epävarmuutta, toiminut kodin hengettärenä vaalien aikaan, kun en osannut tehdä muuta kuin sotkea ympäriinsä, joka on noussut mun kanssa monena aamuna flaikuttamaan, joka on aina jaksanut vakuuttaa mua siitä, että olen tarpeeksi hyvä tekemään sitä, mitä olen tekemässä. Emilin kannustus on myös suurin syy siihen, että uskalsin lähteä ehdolle kuntavaaleihin.

Päätettyäni lähteä kuntavaaleihin piti rekrytä tukitiimiä ja tuntui jotenkin hassulta pyytää ihmisiä tekemään MUN kampanjaa. Ja silti niin moni halusi täysin pyyteettömästi auttamaan tähän projektiin. Valtavan suuri kiitos Siljalle siitä, että lähti tällaisen “rändomin” kampanjapäälliköksi ja mahdollisti pätevyydellään ja laajalla osaamisellaan näin hienon kampanjan. Kiitos Leonalle, joka on aurinkoisella olemuksellaan auttanut hurjasti flaikutusurakassa ja kampanjassa ylipäänsä. Superiso kiitos Timolle, joka teki hurjan hienoja taittoja tiukassa aikataulussa ja editoi vaalivideon! Kiitos myös Marikalle ja Annalle taittoavusta ! Kiitos Felicia, joka jaksoi olla tukena omien kiireidensä keskellä ja tulla henkiseksi tueksi ensimmäiseen vaalipaneeliin. Kiitos kullanarvoisesta flaikutusavusta (ja kaikesta muusta avusta) Jasmin, Jenni, Ari, Taneli, Marianna, Katariina, Milka, Johanna. Kiitos Melisa, Mikko, Vilma, ja muut jotka autoitte blogitekstien hahmottelussa. Kiitos Antero, Sanna, Oskari, Aino, Heidi, Ellen että olitte mukana tekemässä kampanjaa ja toitte omia hienoja näkemyksiänne tähän projektiin. Kiitos kaikesta tuesta ja tsempistä Ripalle ja muille kampanjabileissä esiintyneille muusikoille. Kiitos kaikille teille, jotka lahjoititte kampanjaani ja mahdollistitte kampanjan toteutumisen taloudellisesti. On ollut niin suuri etuoikeus saada näin monen mahtavan ihmisen tuki. Kiitos kaikille teille lukuisille ystäville ja tutuille, jotka jaksoitte tsempata ja auttaa läpi kampanjan. Ilman näin mahtavaa tukiryhmää ei olisi ollut näin hienoa kampanjaa eikä tällaista äänimäärää. Olette parhaita.

Ja suuri kiitos myös kaikille ihanille Vihreille ehdokkaille ja työntekijöille, joihin olen tutustunut kampanjan aikana. Erityisen paljon arvostan kaikkia Vihreiden toimistolla työskennelleitä ihmisiä, jotka ovat uurastaneet ihan hulluna tämän vaalivoiton eteen tehden sitä näkymätöntä, mutta megatärkeää taustatyötä, joka mahdollistanut koko vihreän kampanjan.

Niin hienoa saada olla tässä kaikessa mukana! Kiitos!

Miksi juuri minua pitäisi äänestää?

Posted on 2 CommentsPosted in Uncategorised

Enää viikko jäljellä viralliseen vaalipäivään. Nyt on viimeiset hetket käsillä vakuuttaa äänestäjiä omasta osaamisesta ja pätevyydestä edustaa heitä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Omaa naamaa sekä omia arvoja ja asiantuntemusta on tullut markkinoitua jo kyllästymiseen asti viimeisten kahden kuukauden aikana. Vielä pitäisi kuitenkin saada puristettua itsestä perusteluja sille, miksi juuri minä?

 

Itsekehu on vaikea laji, etenkin jos on nuori nainen. Itsevarmuus ja itsensä kehuminen sopii yhteikunnassamme paremmin miehille ja itsevarmat naiset ärsyttävät. Näin ei saisi eikä pitäisi olla. Silti naisena menestyy usein paremmin, kun on tarpeeksi vaatimaton. Itse en ole itsevarman feministin ihannekuva, mutta yritän nyt parhaani tässä tekstissä.

 

Aloitetaan motiiveista lähteä kuntavaaleihin. Opiskeltuani kohta kolme vuotta maailman ympäristöongelmista ja tehtyäni töitä niin liikuntarajoitteisten ihmisten kuin nuortenkin kanssa haluan päästä konkreettisesti vaikuttamaan näihin asioihin politiikan kautta. Haluan myös osoittaa muille nuorille, ja etenkin nuorille naisille, että meidän edustajia tarvitaan päätöksenteossa, että olemme ihan yhtä päteviä kuin vaikka keski-ikäiset miehet. En lähtenyt ehdolle, koska nauttisin suunnattomista vaalien tuomasta huomiosta ja itseni erinomaisuuden markkinoimisesta. Päinvastoin. Nämä ovat suurimpia syitä siihen, miksi aina ajattelin, että en tähän koskaan pystyisi.

 

Nuorena opiskelijana olen todella tietoinen päätettävien asioiden moniulotteisuudesta ja oman tietämykseni rajoista. Tämän vuoksi olenkin valmis paiskimaan kunnolla töitä ottaessani selvää asioista ja muodostaessani niistä mielipiteitä. Osaan ottaa huomioon erilaisia näkökulmia ja asettua erilaisten ihmisten asemaan. Tiedostan hyvin myös kuinka eri asiat voivat näyttäytyä täysin erilaisessa valossa riippuen tarkastelun näkökulmasta. Kaikki tämä tekee mielipiteiden ja päätösten muodostamisesta vaikeaa ja aikaavievää, mutta kun kerran olen mielipiteen jostain muodostanut voi luottaa siihen, että sen eteen on tehty faktoihin ja eri näkökulmiin perustuvaa taustatyötä. Olen myös valmis muuttamaan mielipiteitäni saadessani lisää tietoa ja tarpeeksi hyviä perusteita sille.

 

Useimmiten tavallisia ihmisiä kiinnostaa kuitenkin persoonallisuuspiirteitä enemmän käytännön kokemus ja asiantuntemus. Päätoimisena opiskelijana etsin ja omaksun uutta tietoa ympäristöasioista koko ajan. Näen tämän suurena etuna ja vahvuutena. Tiedän miten päästä tietoon käsiksi ja olen tietoinen tuoreimmista tutkimustuloksista ja ratkaisuista ympäristöpolitiikan alalla. Nuorena ihmisenä minulla on myös tuoreessa muistissa omat peruskoulu- ja lukioaikani, mikä on tärkeää koulutuksesta ja nuorten asioista päätettäessä. Olen myös toiminut vanhassa lukiossani suomen kielen opettajana, joten olen päässyt näkemään myös lukion olosuhteet opettajan näkökulmasta. Kolmen vuoden ajan olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana liikuntarajoitteisille ihmisille, minkä kautta olen päässyt seuraamaan mitä ongelmia ja haasteita nämä ihmiset kohtaavat jokapäiväisessä elämässään. Olen myös päässyt kurkistamaan hoivatyön arkeen avustajan-työni kautta.

 

Toimiessani opiskelijapolitiikassa olen päässyt harjoittelemaan eri intressien yhteensovittelua ja erilaisten ihmisten kanssa työskentelemistä. Järjestötoiminnassa olen ymmärtänyt aktiivisen kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan tärkeyden erilaisten asioiden esille nostamisessa yhteiskunnassa. Kehitysyhteistyön parissa toimittuani ja Intiassa puoli vuotta vapaaehtoistyötä tehneenä olen päässyt ymmärtämään globaaleja mittasuhteita, kaiken suhteellisuutta ja ihmisten universaaleja tarpeita. Meidän rikkaiden länsimaiden on kannettava globaalia vastuuta.

 

Mitä vielä. Edustan myös kielivähemmistöä, Suomessa asuvia ruotsinkieltä puhuvia ihmisiä, ja tiedostan ruotsinkielen aseman säilyttämisen tärkeyden. Haluan myös edistää muiden vähmmistöjen oikeuksien toteutumista.

 

Keskeinen maailmankatsomustani leimaava asia on ymmärrys siitä, kuinka kaikki inhimillinen toiminta tällä maapallolla on riippuvaista elinkelpoisesta ympäristöstä. Jos haluat Helsingin kaupunginvaltuustoon luonnon puolustajan, joka tekee kokonaisvaltaiseen maailman ymmärrykseen perustuvia päätöksiä, saatan hyvin olla oikea valinta juuri sinulle. Päätös on sinun 🙂

Katukampanjoinnin jälkeen on vaikea enää saada puristettua normaalin näköistä hymyä. Yritystä ainakin on.

 

Vaalivideo / Valvideo

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Vaalivideoni on täällä! Katso videolta mitä asioita ajaisin tulevana kuntapäättäjänä! Ja P.S. jos joltain meni ohi niin nyt saa jo äänestää! (ennakkoäänestys 29.3. – 4.4. ja vaalipäivä 9.4.)

Valvideon är här! Dessa saker skulle jag lyfta upp om jag blev invald i Helsingfors stadsfullmäktige. P.S. om någon missade, så nu får man redan rösta! (förhandsröstning 29.3. – 4.4. och valdag 9.4.)