Kestävän kasvun turvaaminen on Helsingin kaupungin tärkein tehtävä!

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Jos lähden täysin tyhjältä pöydältä näin ympäristötieteilijänä miettimään, mikä on Helsingin tulevaisuuden kannalta kaikista tärkeintä, päätyisin todennäköisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kasvun turvaamiseen. Pääkaupunkina Helsinki kasvaa väistämättä, koko maan taloustilanne on vahvasti riippuvaista Helsingin kasvusta ja sen mahdollistamisesta. Ottamatta tässä kantaa pakonomaisen talouskasvun tavoitteluun on selvää, että halusimme tai ei, Helsinki kasvaa. Mutta kasvaa voi myös kestävästi (ainakin jossain määrin). Olen erittäin iloinen siitä, että Helsingin kaupungin uudessa strategiassa heti toisena kärkenä on kestävän kasvun turvaaminen. Ympäristötieteilijän mieltä lämmittää strategian kirjaus “Kokonaisvaltaisen taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden varmistaminen on kasvavan kaupungin tärkeimpiä tavoitteita”.

Mitä kestävä kasvu tarkoittaa käytännössä? Sosiaaliseen kestävyyteen liittyen strategiassa linjataan, että eriarvoisuutta vähennetään panostamalla varhaiskasvatukseen ja koulutukseen ja lisätään tulokselliseksi todettua positiivista erityiskohtelua, eli tuetaan rahallisesti enemmän niitä kouluja ja päiväkoteja, joissa on haastavammat olosuhteet. Seggregaation ehkäisemisessä Helsinki pyrkii toimimaan jatkossakin “eurooppalaisena huippuesimerkkinä turvaten ja mahdollistaen eri kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin” – kuulostaa hyvältä. Sosiaalisen kestävyyden mahdollistaminen kasvavassa kaupungissa lisää painetta asuntotuotannolle. Helsingin tavoitteena onkin rakentaa vuosittain 6000 ja myöhemmin 70000 uutta asuntoa ja lisäksi selvitetään aktiivisesti toimenpiteitä asumisen hinnan nousun hillitsemiseksi. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on nostettu yhdeksi teemaksi ja tavoitteena on käynnistää “laaja ja kokonaisvaltainen hanke yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisujen löytämiseksi syrjäytymishaasteeseen”. Nuoriin halutaan panostaa vahvistamalla palveluketjua perustasolla ja pyrkimällä siihen, että jokaisella nuorella on mahdollisuus harrastukseen.

Ekologinen kestävyys ja Helsingin luontoarvot on myös hyvin huomioitu strategiassa. Kaupungin merellisyyttä ja luonnonläheisyyttä korostetaan ja tavoitteena on “turvata viher- ja sinialueiden ekologinen laatu, saavutettavuus ja terveysvaikutukset”. Kaupunkimetsien monimuotoisuutta lisätään suunnitelmallisesti ja hulevesien hallinnassa hyödynnetään viherpinta-alan kasvattamista kaupunkirakenteessa. Vaikka itse pidänkin luontoarvoja jo pelkästään itseisarvoisen tärkeinä on myös tärkeää, että niiden välineisarvoto kuten virkistysarvot ja kaupunkilaisten hyvinvointi huomioidaan. Näin saadaa vielä useampia ihmisiä puolustamaan ja arvostamaan Helsingin ainutlaatuista kaupunkiluontoa. Strategiassa luvataan myös päätös kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta valtuustokauden aikana. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen mahdollistaisi arvokkaiden luonto- ja kulttuurikohteiden suojelun Helsingissä.

Globaalin ekologisen kestävyyden kannalta strategian tärkein tavoite on kuitenkin hiilineutraalisuuden saavuttaminen jo vuoteen 2035 mennessä. Helsingissä on siis päätetty aikaistaa hiilineutraaliuustavoitetta kunnianhimoisesti 15 vuodella nykyiseen tavoitteeseen nähden (aiempi tavoite oli vuoteen 2050 mennessä). Helsinki haluaa profiloitua “globaalin vastuun paikallisen toteuttamisen kansainvälisesti verkottuneena edelläkävijänä” ja pyrkii mukaan johtavien maailman kaupunkien C40-ilmastoverkostoon. Esimerkiksi muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa on jo aiemmin asetettu Helsinkiä kunnianhimoisempia tavoitteita: Köpenhamina pyrkii olemaan maailman ensimmäisin hiilineutraalikaupunki vuonna 2025 ja Oslo pyrkii täysin eroon fossiilisista vuoteen 2030 mennessä.

Helsingin kunnianhimoinen hiilineutraaliuustavoite aiotaan saavuttaa parantamalla rakennusten energiatehokkuutta, panostamalla uusiutuvaan energiaan ja kehittämällä liikennettä vähäpäästöisemmäksi. Luottoa on myös innovaatioihin ja yhteistyöhön kaupunkilaisten ja yritysmaailman kanssa cleantechin ja kiertotalouden edistämisessä. Kovin konkreettiselle tasolle hiilineutraaliuuden saavuttamisessa ei strategiassa päästä ja siitä puuttuvat esimerkiksi ruuhkamaksut ja lähiöiden energiaremontit. Suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen lähde Helsingissä on kotitalouksien kaukolämmitys. Energiatehokkuuden lisääminen ja parantaminen vanhojen asuntojen peruskorjauksien yhteydessä olisi yksi tehokas tapa vähentää asumisen kasvihuonekaasupäästöjä.

Strategiassa toivotaan myös tukea valtiolta korvaavan energiajärjestelmän kehittämiseksi, mikäli Suomi aikoo kieltää kivihiilen polton kokonaan. Kestävät energiaratkaisut ovatkin kaukolämpöriippuvaisen ja kerrostalovaltaisen Helsingin kannalta hankalia. Vaikka yksittäiset kaupungit ja kunnat voivat olla edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, ei pelkästään oman kaupungin hiilibudjetin tuijottaminen riitä globaalissa mittakaavassa, jos kasvihuonekaasuintensiivisesti tuotettua energiaa joudutaan ostamaan kaupungin ulkopuolelta energiantarpeen tyydyttämiseksi. Hiilineutraliuutta tavoiteltaessa onkin tärkeää pitää kokonaiskuva mielessä.

Kaiken kaikkiaan Helsingin kaupungin strategia nykyiselle valtuustokaudelle on pääosin positiivista luettavaa sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden näkökulmasta. On hienoa, että Helsingissä on päätetty ottaa kunnianhimoinen rooli niin sosiaalisen eriarvoisuuden torjumisessa kuin ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Lähteet:

Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 (pormestarin esitys)

Helsingin kaupungin ympäristökeskus: Helsingin energiarenesanssi

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen blogi: Modernia ilmastovastuuta maailman toimivimmassa kaupungissa – ympäristöasiat Helsingin uudessa strategiaesityksessä

Pohjoismainen yhteistyö: Nordic capitals pushed ambitious climate change objectives at COP21

 

 

 

 

Hyvinvointi uhkaa talouskasvua

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Suomalaisten liika tyytyväisyys omaan aineelliseen elintasoonsa uhkaa talouskasvua. Miten tässä näin kävi? Missä vaiheessa talouskasvusta tuli itseisarvo ja ihmisten tyytymättömyys ja alhainen elintaso sitä mahdollistava väline?

Viime viikolla yle uutisoi taloustutkimuksen teettämästä kyselystä, jonka mukaan lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on tyytyväinen omaan aineelliseen elintasoonsa. Mielettömän upeaa, että meillä on Suomessa asiat niin hyvin. Todella hienoa, että markkinayhteiskunnan luomista kulutuspaineista huolimatta ihmiset oikeasti kokevat olevansa tyytyväisiä siihen mitä heillä on.

Yle kuitenkin uutisoi aiheesta huolestuneeseen sävyyn – suomalaisten tyytyväisyys on ilmeinen uhka orastavalle talouskasvulle. Mikä tehdä, kun ihmiset eivät enää haluakaan jotain vielä parempaa? Ekonomistitkaan eivät vielä ole ottaneet tällaista mahdollisuutta edes huomioon. Ihmisten tyytyväisyys on siis ONGELMA. Aivan uskomatonta, itse kun luulin, että talouskasvua tarvitaan juuri riittävän aineellisen elintason turvaamiseksi kaikille.

Ylen uutisointi paljastaa jotain todella olennaista nyky-yhteiskuntamme suhtautumisesta talouskasvuun: siitä on tullut hyvinvointia mahdollistavan välineen sijasta itseisarvo. Talouskasvua tavoitellaan nyt vain sen itsensä takia, koska se on sisäänrakennettu globaaliin järjestelmään ja kansainväliseen talouskilpailuun. Suomessa talouskasvua ei enää tarvittaisi ihmisten aineellisen elintason nostamiseksi.

Hupenevien luonnonvarojen maailmassa loputtoman aineellisen kasvun tavoittelu on kestämätöntä ja järjetöntä. Kokonaisen talousjärjestelmän kyseenalaistaminen voi tuntua työläältä ja hullulta, mutta ihan yhtä hullua on pakonomaisesti valjastaa koko yhteiskunta tavoittelemaan jotain kysymättä, mitä sillä halutaan saavuttaa. Olisiko aika uudelleenpolitisoida talouskeskustelu ja etsiä kestävämpiä vaihtoehtoja nykyiselle järjestelmälle? Ja ollaan iloisia ja ylpeitä siitä, että meillä on Suomessa asiat niin hyvin.

Linkki Ylen uutiseen tästä

Jännittävä ensimmäinen puoluekokous

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Aikaa hurjaa, nyt on elämäni ensimmäinen puoluekokous takana. Ja aika hurja puoluekokous olikin, koko lauantaipäivä saatiin elää jännityksessä puheenjohtajavaalin tuloksia odotellessa. Inhimillisen erehdyksen seurauksena yksi laatikko ääniä oli jäänyt Vihreiden puoluetoimistolle Helsinkiin, jota lähdettiin sitten Tampereelta hakemaan taksilla. Oli kyllä aika erityislaatuinen fiilis juuri ennen tulosten julkistamista, kun koko puoluekokoussali oli tupaten täynnä jännittyneitä vihreitä ja turhautuneita toimittajia. Naurettiin hysteerisesti Twitter-seinän twiiteille, laulettiin Ultra Brata ja heiteltiin ilmapalloja. Sitten tulivat tulokset ja Touko Aalto valittiin puolueen johtoon. Vaikka en Toukoa tunne yhtä hyvin kuin kärkikolmikon kahta muuta tähteä, Emma Karia ja Maria Ohisaloa, joista kummankin olisin myös mielelläni nähnyt puolueen johdossa, olen vakuuttunut siitä, että Touko tulee olemaan mahtava puheenjohtaja ihmisläheisyytensä ja yhteisöllisen johtamisensa ansiosta.

Melkein yhtä paljon kuin puheenjohtajavaalia jännitin omaa pientä puhettani poliittisessa keskustelussa. Tuntui jotenkin niin hurjalta päästä puhumaan puoluekokouksessa, että pelkäsin koko lauantaiaamun sydän kurkussa, että kohta nimeni tulee puhujalistalle ja sitten mennään. Puheenjohtajavaalin pitkittyessä ja aikataulujen eläessä aika räikeästi sain sitten loppujen lopuksi pitää puheeni iltapäivällä (jolloin kaikki olivat jo niin turtuneita puheenjohtajavaalin pitkittymisen tuomasta jännityksestä, että poliittisia puheita kuunneltiin enää vain puolella korvalla, jos sitäkään). Mutta sainpahan puheeni pidettyä. Hullua ajatella, että vain vuosi sitten pohdin vähän ujosti uskaltaako lähteä ehdolle ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin ja nyt vuotta myöhemmin istunkin Vihreiden puoluekokouksessa tuoreena kaupungin(vara)valtuutettuna. Kokouksen lopuksi sain lisäksi tietää, että minut oli valittu Vihreiden nuorten edustajana puoluevaltuuskuntaan. Kiitos ihanat Vihreät Nuoret tästä luottamuksesta!

Puoluevaltuuskunnassa haluan erityisesti nostaa esille kokonaisvaltaiseen kestävyyteen ja ympäristövastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Samaa aihetta käsitteli myös kahden minuutin puheeni puoluekokouksessa:

Kära vänner, Hyvät ystävät – meillä ei ole aikaa

Ihmiskunta ja sen toimet luovat tällä hetkellä tilanteen, joka on rinnastettavissa pääsiäissaariin. Pienillä pääsiäissaarilla väkiluku kasvoi saarien luonnonvaroja hyödyntäen yli 9000 hengen yhteisöksi. Kulutettuaan luonnonvarat loppuun yhteisö ei enää kyennyt ylläpitämään yhteiskuntansa keskeisiä vaihdannan keinoja. Se johti katastrofiin, jossa jäljelle jäi vain pieni yhteisö, jonka kehitys oli pysyvästi lamaantunut. Me olemme tekemässä itsellemme samoin. Meidän kykymme ylläpitää globaalia talousjärjestelmää, ruoantuotantoa ja nykyistä elintasoamme on vaarantunut.

Meidän on vakavasti pohdittava, mitkä ovat ne yksittäiset ratkaisut, joilla muutamme yhteiskuntamme kestävän tulevaisuuden tielle. Me pystymme muuttamaan yhteiskuntaamme, mutta emme pysty muuttamaan sitä, kuinka tehokkaasti metsämme toimivat hiilinieluina, kuinka hitaasti turvetta muodostuu tai kuinka nopeasti me ja muut eliöt sopeudumme ympäristössä tapahtuviin muutoksiin.

Ratkaisuja on rohkeasti etsittävä myös oman kuplamme ulkopuolelta ja esimerkiksi kyseenalaistettava nykyistä pakonomaiseen talouskasvuun perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää, jonka ylläpitäminen vaatii enemmän luonnonvaroja kuin meillä on käytettävissämme. On etsittävä ja kokeiltava erilaisia keinoja muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, joka ei perusta menestymistään aineelliselle yltäkylläisyydelle.

Toivoisin, että liikkeemme ei pidä itsestäänselvyytenä ympäristökysymyksiä. Juuri nyt niitä on pidettävä jatkuvasti esillä. Meillä on oltava selkeät tavoitteet, miten pelastamme planeettamme, itsemme, kanssaeliöt ja ilmastomme.

Kun katsomme taaksepäin tulevaisuudesta meidän on oltava tyytyväisi siihen työhön, jonka me teimme oman lajimme, muiden lajien ja yhteisen planeettamme pelastamiseksi.

 

Vähän väsynyttä puoluekokoushengausta <3

 

Meidän uusi mahtava puheenjohtaja Touko Aalto pitämässä puhetta puoluekokoukselle

 

 

Sitä oikeaa kestävyystiedettä

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Välillä ympäristö- ja kestävyysasioista keskusteltaessa turhaudun, koska tulee sellainen tunne, että keskustelijat eivät kunnolla ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää, mistä aikamme suurimmat kestävyysongelmat kumpuavat. Ihminen aiheuttaa ilmastonmuutosta päästämällä liikaa hiilidioksidia ilmakehään, meidän on siis kehitettävä päästötöntä teknologiaa. Ihminen aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden häviämistä ja luonnon saastumista tuottamalla tuotteita kestämättömällä tavalla, tuotannosta on siis tultava kestävämpää ja vastuullisempaa. Afrikan maat ovat liian riippuvaisia ulkomailta tuoduista elintarvikkeista, Afrikan maiden maataloutta on siis tehostettava.

Mitä yhteistä on kolmella yllä mainitulla esimerkillä? Ne kaikki ovat yleisesti hyväksyttyjä tapoja nähdä aikamme kestävyysongelmat ja niiden tarjoamat ratkaisut sopivat hyvin vauraan globaalin pohjoisen tarkoitusperiin – meidän ei tarvitse kyseenalaistaa elämäntapaamme tai globaaleja valtarakenteita. Osallistuin eilen Helsingin yliopiston järjestämään Sustainability Science -päivään, jonne kestävyystieteen ammattilaiset ja muut kiinnostuneet kokoontuivat kuuntelemaan luentoja ja osallistumaan työpajoihin teemana “pathways to sustainability transformations”. Tapahtuman pääpuhujina olivat kuuluisa amerikkalainen kestävyystieteilijä Jeffrey Sachs ja presidentti Tarja Halonen. Aamuisessa seminaarisessiossa kuultiin paljon hienoja puheita, mutta siitä huolimatta jäi olo, että jotain jäi puuttumaan. Seminaarisession lopussa joku yleisöstä kuitenkin kysyi kysymyksen koskien “sustainability transformations”-termin sisältöä ja merkitystä ja esitti kriittisen huomion siitä, että onko kyseessä taas uusi tyhjä termi, jolla vaan kehystetään nykyinen toimintamme uudella tavalla ilman sen suurempia muutoksia toimintatavoissamme. Ja mitä mieltä puhujat ovat jatkuvasta talouskasvun tavoittelusta ja sen aiheuttamasta kestävyysongelmasta? Kyseinen puheenvuoro sai ainoana yleisöpuheenvuorona applodit. Juuri tätä keskustelua oltiin kaivattu.

Kestävyystiede on laaja ja monimuotoinen ala, jota en edes yritä tässä määritellä tai rajata. Laajojen ja monimerkityksellisten termien ongelmaksi koituu kuitenkin niiden soveltamisen helppous, melkein kaikella tutkimuksella ja käytännön toiminnalla on jotain yhteyksiä kestävyyteen, mutta voiko kaikkea tätä tutkimusta ja toimintaa kutsua kestävyystieteeksi? Mielestäni ei ja samoja kriittisiä ajatuksia oli useilla muilla osallistujilla. Itseä turhauttaa ehkä kaikista eniten näennäinen kestävyysprofilointi, jossa esimerkiksi brändätään liiketoimintaa tai innovaatioita koskevaa tutkimusta kestävyystieteeksi, vaikka tutkimuksen ja toiminnan ensisijaiset päämäärät koskevat myyvän tuotteen tai kannattavan liiketoiminnan mahdollistamista. Itse hahmotan kestävyystieteen sellaisena tieteenalana, jonka ensisijainen ja kiistaton päämäärä on etsiä kestäviä ratkaisuja ja toimintatapoja aiheuttamiemme sosiaalisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemiseksi. Liian usein aidosti kestävät ratkaisut jäävät kuitenkin löytämättä sen vuoksi, että on noudatettava tiettyjä normeja ja käytäntöjä ja miellytettävä suurta massaa. Ei esimerkiksi uskalleta tarpeeksi kyseenalaistaa yhteiskunnan rakenteita, kuten talousjärjestelmää ja instituutioita, vaan keksitään mieluummin nykyiseen järjestelmään sopivia nippeliratkaisuja, kuten esimerkiksi hiukan energiatehokkaampia tuotteita ja markkinaohjaukseen perustuvia sääntelyjärjestelmiä.

Onneksi Sustainability Science -päivässä päästiin myös puhumaan systeemisistä muutoksista ja nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ongelmista. Kuultiin jopa vihaisia puheenvuoroja siitä, miten korkeakoulujärjestelmämmekin on kapitalismin syövyttävä ja kestämätön ja kuinka BKT-kasvun ja materiaalisen kulutuksen absoluuttinen irtikytkentä on enemmän uskonto kuin tieteellinen fakta. Keskusteltiin kestävyystieteen ongelmista ja tulevaisuuden haasteista sekä yhteistuotannon mahdollisuuksista. Erityisesti keskustelu tiedon yhteistuoannosta oli mielenkiintoinen ja minulle melko uusi aihe. Uskon, että aidosti kestävien ratkaisujen löytämiseksi ei riitä, että tutkijat pohdiskelevat maailman ongelmia omassa norsunluutornissaan, vaan on jalkauduttava myös käytännön elämään ja toimintaan. Tiedon yhteistuotanto niin kansalaisjärjestöjen kuin vaikka päätöksentekijöiden kanssa voisi auttaa tiedettä luomaan ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin. Me tiedämme jo melko hyvin mikä on pielessä ja minkälainen ihanteellinen kestävä maailma olisi, mutta meiltä puuttuu vielä keinot vaikean muutoksen aikaansaamiseksi. Itse toivon, että juuri tähän kestävyystiede ja Helsingin yliopistolle juuri perustettu Institute of Sustainability Science etsisi ratkaisuja. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Presidentti Tarja Halonen pitämässä puhetta yliopiston juhlasalissa.

Kuntavaalien tulokset ja kiitokset

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Nyt se on ohi. Monen kuukauden kampanjatyö ja mieletön itsensä voittaminen joka päivä. Vihreille vaalivoitto ympäri Suomea ja Helsingissäkin paras vaalitulos ikinä, vaikka ei suurimmaksi puolueeksi (vielä) noustukaan. Itse sain 695 ääntä, mikä riitti varavaltuutetun paikkaan.  Aivan uskomaton tulos ensikertalaiselle, olen niin kiitollinen ja otettu tästä luottamuksesta. Pyrin olemaan luottamuksenne arvoinen ja jatkan toivon mukaan työtä vihreämmän kaupungin puolesta jossain lautakunnassa.

Kuluneen vuoden aika on tullut kuljettua pitkä matka henkisesti. Vajaa vuosi sitten lähdin ehdolle Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin. Jonkin aikaa emmittyäni päätin uskaltaa, vaikka vaalit (olkoonkin sitten vain ylioppilaskunnan sisäiset) tuntuivat pelottavilta ja itsensä alttiiksi asettaminen arvelluttavalta. Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että puolen vuoden jälkeen minut valitaan Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi ja että kolmen kuukauden päästä siitä saan 695 ääntä kuntavaaleissa ja varavaltuutetun paikan, en olisi uskonut.

Ehdolle lähteminen on ihan mieletön mahdollisuus kasvaa henkisesti ja vahvistaa omaa identiteettiään (suosittelen). Kun asettaa itsensä niin alttiiksi, on pakko olla sinut itsensä ja muun maailman kanssa. En olisi kuitenkaan ikinä uskaltanut lähteä ehdolle mihinkään, ellei ympärillä olisi niin ihania innostavia, tsemppaavia ja inspiroivia tyyppejä, jotka ovat jaksaneet olla tukena läpi tämän matkan.

Suurin tuki ja turva on ollut Emil, joka on kestänyt mun tunteenpurkauksia ja epävarmuutta, toiminut kodin hengettärenä vaalien aikaan, kun en osannut tehdä muuta kuin sotkea ympäriinsä, joka on noussut mun kanssa monena aamuna flaikuttamaan, joka on aina jaksanut vakuuttaa mua siitä, että olen tarpeeksi hyvä tekemään sitä, mitä olen tekemässä. Emilin kannustus on myös suurin syy siihen, että uskalsin lähteä ehdolle kuntavaaleihin.

Päätettyäni lähteä kuntavaaleihin piti rekrytä tukitiimiä ja tuntui jotenkin hassulta pyytää ihmisiä tekemään MUN kampanjaa. Ja silti niin moni halusi täysin pyyteettömästi auttamaan tähän projektiin. Valtavan suuri kiitos Siljalle siitä, että lähti tällaisen “rändomin” kampanjapäälliköksi ja mahdollisti pätevyydellään ja laajalla osaamisellaan näin hienon kampanjan. Kiitos Leonalle, joka on aurinkoisella olemuksellaan auttanut hurjasti flaikutusurakassa ja kampanjassa ylipäänsä. Superiso kiitos Timolle, joka teki hurjan hienoja taittoja tiukassa aikataulussa ja editoi vaalivideon! Kiitos myös Marikalle ja Annalle taittoavusta ! Kiitos Felicia, joka jaksoi olla tukena omien kiireidensä keskellä ja tulla henkiseksi tueksi ensimmäiseen vaalipaneeliin. Kiitos kullanarvoisesta flaikutusavusta (ja kaikesta muusta avusta) Jasmin, Jenni, Ari, Taneli, Marianna, Katariina, Milka, Johanna. Kiitos Melisa, Mikko, Vilma, ja muut jotka autoitte blogitekstien hahmottelussa. Kiitos Antero, Sanna, Oskari, Aino, Heidi, Ellen että olitte mukana tekemässä kampanjaa ja toitte omia hienoja näkemyksiänne tähän projektiin. Kiitos kaikesta tuesta ja tsempistä Ripalle ja muille kampanjabileissä esiintyneille muusikoille. Kiitos kaikille teille, jotka lahjoititte kampanjaani ja mahdollistitte kampanjan toteutumisen taloudellisesti. On ollut niin suuri etuoikeus saada näin monen mahtavan ihmisen tuki. Kiitos kaikille teille lukuisille ystäville ja tutuille, jotka jaksoitte tsempata ja auttaa läpi kampanjan. Ilman näin mahtavaa tukiryhmää ei olisi ollut näin hienoa kampanjaa eikä tällaista äänimäärää. Olette parhaita.

Ja suuri kiitos myös kaikille ihanille Vihreille ehdokkaille ja työntekijöille, joihin olen tutustunut kampanjan aikana. Erityisen paljon arvostan kaikkia Vihreiden toimistolla työskennelleitä ihmisiä, jotka ovat uurastaneet ihan hulluna tämän vaalivoiton eteen tehden sitä näkymätöntä, mutta megatärkeää taustatyötä, joka mahdollistanut koko vihreän kampanjan.

Niin hienoa saada olla tässä kaikessa mukana! Kiitos!

Miksi juuri minua pitäisi äänestää?

Posted on 2 CommentsPosted in Uncategorised

Enää viikko jäljellä viralliseen vaalipäivään. Nyt on viimeiset hetket käsillä vakuuttaa äänestäjiä omasta osaamisesta ja pätevyydestä edustaa heitä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Omaa naamaa sekä omia arvoja ja asiantuntemusta on tullut markkinoitua jo kyllästymiseen asti viimeisten kahden kuukauden aikana. Vielä pitäisi kuitenkin saada puristettua itsestä perusteluja sille, miksi juuri minä?

 

Itsekehu on vaikea laji, etenkin jos on nuori nainen. Itsevarmuus ja itsensä kehuminen sopii yhteikunnassamme paremmin miehille ja itsevarmat naiset ärsyttävät. Näin ei saisi eikä pitäisi olla. Silti naisena menestyy usein paremmin, kun on tarpeeksi vaatimaton. Itse en ole itsevarman feministin ihannekuva, mutta yritän nyt parhaani tässä tekstissä.

 

Aloitetaan motiiveista lähteä kuntavaaleihin. Opiskeltuani kohta kolme vuotta maailman ympäristöongelmista ja tehtyäni töitä niin liikuntarajoitteisten ihmisten kuin nuortenkin kanssa haluan päästä konkreettisesti vaikuttamaan näihin asioihin politiikan kautta. Haluan myös osoittaa muille nuorille, ja etenkin nuorille naisille, että meidän edustajia tarvitaan päätöksenteossa, että olemme ihan yhtä päteviä kuin vaikka keski-ikäiset miehet. En lähtenyt ehdolle, koska nauttisin suunnattomista vaalien tuomasta huomiosta ja itseni erinomaisuuden markkinoimisesta. Päinvastoin. Nämä ovat suurimpia syitä siihen, miksi aina ajattelin, että en tähän koskaan pystyisi.

 

Nuorena opiskelijana olen todella tietoinen päätettävien asioiden moniulotteisuudesta ja oman tietämykseni rajoista. Tämän vuoksi olenkin valmis paiskimaan kunnolla töitä ottaessani selvää asioista ja muodostaessani niistä mielipiteitä. Osaan ottaa huomioon erilaisia näkökulmia ja asettua erilaisten ihmisten asemaan. Tiedostan hyvin myös kuinka eri asiat voivat näyttäytyä täysin erilaisessa valossa riippuen tarkastelun näkökulmasta. Kaikki tämä tekee mielipiteiden ja päätösten muodostamisesta vaikeaa ja aikaavievää, mutta kun kerran olen mielipiteen jostain muodostanut voi luottaa siihen, että sen eteen on tehty faktoihin ja eri näkökulmiin perustuvaa taustatyötä. Olen myös valmis muuttamaan mielipiteitäni saadessani lisää tietoa ja tarpeeksi hyviä perusteita sille.

 

Useimmiten tavallisia ihmisiä kiinnostaa kuitenkin persoonallisuuspiirteitä enemmän käytännön kokemus ja asiantuntemus. Päätoimisena opiskelijana etsin ja omaksun uutta tietoa ympäristöasioista koko ajan. Näen tämän suurena etuna ja vahvuutena. Tiedän miten päästä tietoon käsiksi ja olen tietoinen tuoreimmista tutkimustuloksista ja ratkaisuista ympäristöpolitiikan alalla. Nuorena ihmisenä minulla on myös tuoreessa muistissa omat peruskoulu- ja lukioaikani, mikä on tärkeää koulutuksesta ja nuorten asioista päätettäessä. Olen myös toiminut vanhassa lukiossani suomen kielen opettajana, joten olen päässyt näkemään myös lukion olosuhteet opettajan näkökulmasta. Kolmen vuoden ajan olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana liikuntarajoitteisille ihmisille, minkä kautta olen päässyt seuraamaan mitä ongelmia ja haasteita nämä ihmiset kohtaavat jokapäiväisessä elämässään. Olen myös päässyt kurkistamaan hoivatyön arkeen avustajan-työni kautta.

 

Toimiessani opiskelijapolitiikassa olen päässyt harjoittelemaan eri intressien yhteensovittelua ja erilaisten ihmisten kanssa työskentelemistä. Järjestötoiminnassa olen ymmärtänyt aktiivisen kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan tärkeyden erilaisten asioiden esille nostamisessa yhteiskunnassa. Kehitysyhteistyön parissa toimittuani ja Intiassa puoli vuotta vapaaehtoistyötä tehneenä olen päässyt ymmärtämään globaaleja mittasuhteita, kaiken suhteellisuutta ja ihmisten universaaleja tarpeita. Meidän rikkaiden länsimaiden on kannettava globaalia vastuuta.

 

Mitä vielä. Edustan myös kielivähemmistöä, Suomessa asuvia ruotsinkieltä puhuvia ihmisiä, ja tiedostan ruotsinkielen aseman säilyttämisen tärkeyden. Haluan myös edistää muiden vähmmistöjen oikeuksien toteutumista.

 

Keskeinen maailmankatsomustani leimaava asia on ymmärrys siitä, kuinka kaikki inhimillinen toiminta tällä maapallolla on riippuvaista elinkelpoisesta ympäristöstä. Jos haluat Helsingin kaupunginvaltuustoon luonnon puolustajan, joka tekee kokonaisvaltaiseen maailman ymmärrykseen perustuvia päätöksiä, saatan hyvin olla oikea valinta juuri sinulle. Päätös on sinun 🙂

Katukampanjoinnin jälkeen on vaikea enää saada puristettua normaalin näköistä hymyä. Yritystä ainakin on.

 

Vaalivideo / Valvideo

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Vaalivideoni on täällä! Katso videolta mitä asioita ajaisin tulevana kuntapäättäjänä! Ja P.S. jos joltain meni ohi niin nyt saa jo äänestää! (ennakkoäänestys 29.3. – 4.4. ja vaalipäivä 9.4.)

Valvideon är här! Dessa saker skulle jag lyfta upp om jag blev invald i Helsingfors stadsfullmäktige. P.S. om någon missade, så nu får man redan rösta! (förhandsröstning 29.3. – 4.4. och valdag 9.4.)

Päästövapaa pääkaupunki – miten ilmastonmuutosta torjutaan Helsingissä

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista ja turvallisuusuhkista. Vaikka suurin osa ihmisistä onkin sitä mieltä, että ilmastonmuutokselle on tehtävä jotain, on aihetta usein hankala nostaa esiin politiikassa. Tämä johtuu siitä, että ilmastonmuutos on ongelmana on niin laaja ja monisyinen, ettei siihen ole olemassa yksinkertaista patenttiratkaisua. Kiihtyneen ilmastonmuutoksen katastrofaaliset seuraukset saattavat myös aiheuttaa ihmisissä ahdistusta ja välinpitämättömyyttä. Tuntuu, ettei mitään ole enää tehtävissä. Lannistuminen ja kyynisyys ei kuitenkaan tule pelastamaan maailmaa. Kuntatasolla voidaan tehdä paljon ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suomen suurimpana kaupunkina Helsinki voi olla suunnannäyttäjä ilmastokestävässä kaupunkisuunnittelussa ja energiapolitiikassa. Urbanisaation kiihtyessä kaupunkien vaikuttavuus myös globaalissa mittakaavassa korostuu. Näyttämällä hyvää esimerkkiä Helsingissä tehdyt päätökset voivat vaikuttaa myös globaalissa mittakaavassa!

 

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan runsaasti erilaisia toimia yhteiskunnan eri alueilla ja ihmisten elämäntavoissa. Yksi tärkeä rakenteellinen muutos yhteiskunnassa koskee energiantuotantoa ja -jakelua. Energiasektori on Suomen merkittävin kasvihuonekaasujen päästölähde. Fossiilisista polttoaineista, kuten esimerkiksi kivihiilestä, on luovuttava nyt. Jos Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen lämpenemisen tavoitteessa halutaan pysyä, olisi hiilen polton loputtava koko maailmassa vuonna 2025, eli vain 8 vuoden kuluttua.

 

Tulevalla valtuustokaudella on tehtävä päätös Salmisaaren kivihiilivoimalan sulkemisesta pysyäksemme Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteessa. Voimalan sulkeminen on välttämättömyys, mutta sen jättämä aukko synnyttää myös haasteita Helsingin energiantuotannon uudelleenorganisoimiseksi. Tarvitaan monipuolisesti erilaisia energiantuotantomenetelmiä kivihiilen polton korvaamiseksi. Energiantuotannossa tulisikin lisätä erityisesti tuulivoiman, aurinkoenergian ja maalämmön käyttöä. Samaan aikaan on parannettava rakennusten energiatehokkuutta ja pyrittävä vähentämään energiankulutusta kaikin mahdollisin keinoin.

 

Tuulivoimaa rakennetaan paljon ympäri Suomea ennen kaikkea pohjoiseen. Helsingin sääolosuhteet ovat kuitenkin myös monessa paikassa suotuisat energian tuottamiseksi tuulivoimalla. Tästä huolimatta monissa tapauksissa esteettiset syyt ajavat ekologisten ylitse, sillä tuulivoimaloita pidetään maisemallisesti epäsopivina Helsinkiin. Esimerkiksi Vuosaaren satama-alueella on paljon potentiaalia tuulienergian tuotantoon! Kivihiilikasat ovat suurempi maisemahaitta kuin tuulivoimalat.

 

Monissa julkisissa rakennuksissa on tasakattoja, jotka voi ottaa hyötykäyttöön asentamalla niihin aurinkopaneeleja. Aurinkopaneelit ovat kertainvestointi, jotka tuottavat energiaa ilmaiseksi asennuksen jälkeen. On myös helpotettava kuntalaisten mahdollisuuksia ryhtyä itse uusiutuvan energian pientuottajiksi. Aurinkosähkön pientuotantoa voitaisiin tukea siirtymällä laskutuksessa niin sanottuun netotukseen, näin pientuottaja hyötyisi kaikesta tuottamastaan sähköstä. Kaikki olemassa oleva teknologinen älykkyys on otettava käyttöön hajautetun energiantuotannon tukemiseksi. ­

 

Energiantuotannon voi yksinkertaistaen jakaa sähkön ja lämmön tuotantoon. Olennaista kasvihuonekaasupäästöjen kannalta Helsingissä on ratkaista lämmöntuotanto, joka pohjautuu tällä hetkellä pitkälti fossiilisille polttoaineille. Helsingin kaupungin teettämän selvityksen mukaan on kannattavinta panostaa kaukolämpöverkon ulkopuolella olevien rakennusten lämmitystavan muutoksiin: öljy- ja sähkölämmitystä on kannattavaa korvata maa- ja aurinkolämmöllä. Hajautettu energiantuotanto on kannattavinta uusissa kiinteistöissä, minkä vuoksi onkin tärkeää panostaa kestäviin energiaratkaisuihin uudessa rakennuskannassa. Helsingin kaupungin selvityksen mukaan vuoteen 2030 mennessä joka viidennessä uudessa rakennuksessa voisi olla maalämpö!

 

Energiantuotannossa on tapahtumassa maailmanlaajuinen murros, jossa siirrytään fossiilisista polttoaineista uusiutuviin. Helsingin ja sitä kautta koko Suomen kannattaa investoida tulevaisuuteen ja uusiutuvaan energiaan. Energiainfrastruktuuria joudutaan uudistamaan Suomessa joka tapauksessa, joten uudistuksissa kannattaa suunnata uusiutuvaan energiaan. Bioenergia voi toimia osaratkaisuna fossiilisten energialähteiden korvaamiseen, mutta kokonaan sen varaan ei kannata jättäytyä. Bioenergiantuotannosta syntyy päästöjä, kun puuta poltetaan ja hiilineutralius toteutuu vain, jos poltettujen puiden tilalle kasvatetaan tarpeeksi uusia. Suurin ilmastohyöty bioenergiasta saadaan käyttämällä nopeakiertoista biomassaa, kuten puunkorjuusta jääviä puujakeita.

 

Samaan aikaan kun investoidaan uusiutuviin energialähteisiin ja luotetaan älykkäiden energiainnovaatioiden voimaan, on kuitenkin tärkeää myös kiinnittää huomiota energian kulutukseen. WWF:n teettämän tuoreen selvityksen mukaan Helsingissä on mahdollista vähentää kaukolämmön tarvetta nykytasosta 46 prosenttia vuoteen 2050 mennessä energiatehokuutta lisäävillä toimilla. Energiatehokkuus on vähintään yhtä tärkeää kuin uusiutuviin panostaminen, mutta tämäkään keino ei ole täysin aukoton. Energiatehokkuuden tuomat taloudelliset säästöt saatetaan käyttää edelleen lisääntyneeseen kulutukseen ja tuotantoon, josta aiheutuu lisää päästöjä (rebound-ilmiö).

 

Ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa tarvitaan enemmän kuin uskoa teknologisiin innovaatioihin ja taloudellisten ohjauskeinojen vaikutuksiin. Jatkuvaan talouskasvuun perustuvassa yhteiskunnassa taloutta on kasvatettava koko ajan lisääntyvällä kulutuksella ja tuotannolla, mikä ei ole kestävää ympäristön ja ilmaston kannalta. Meidän onkin aika miettiä myös yhteiskunnallista ja taloudellista järjestelmäämme ja sen tarkoituksenmukaisuutta. Rajaton talouskasvu rajallisella planeetalla ei ole toimiva yhtälö. Ihminen voi muuttaa itse luomiaan yhteiskunnallisia systeemejä, mutta ei planeetan asettamia fyysisiä reunaehtoja.

Kuva: Bicca Olin

Tekstissä piilolinkkien takana esiintyvien lähteiden lisäksi tekstin pohjana on käytetty Hiilivapaa Suomi -kampanjan verkkosivuja: http://hiilivapaasuomi.fi/ Olen myös kuntavaaliehdokkaana sitoutunut Hiilivapaa Helsinki -kampanjan tavoitteeseen edistää Helsingin luopumista kivihiilestä.

 

 

Uusi elämänhallinnan oppiaine kouluihin?

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

“ Koulussa voisi olla oppiaineena oma psykologinen kasvu, Salmela-Aro ehdottaa. Omia valintoja varten olisi hyvä olla selvillä työkalupakki omista taidoista.” (HS 15.3.2017)

Juuri näin! Jokin aikaa sitten kirjoitin blogiini koulujen keskeisestä asemasta nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja rohkaistuin jopa lisäämään kirjoitukseen “villin ideani” uudesta oppinaineesta, jossa opeteltaisiin elämänhallintaa ja pohdittaisiin omia vahvuuksia ja heikkouksia sekä elämänarvoja. Ilmeisesti psykologian professori Katariina Salmela-Aro Jyväskylän yliopistosta on kanssani samaa mieltä tästä.

Murrosiän vaikeimmassa vaiheessa peruskoulun jälkeen nuorten olisi päätettävä, mitä he haluavat tehdä elämällään. Salmela-Aron mukaan tämä on yksi syys sukupuolittuneisiin koulutusvalintoihin, jossa tytöt hakeutuvat hoitoalalle ja pojat teknillisille aloille. Kun oma identiteetti on hukassa, haetaan turvaa sukupuolirooleista.

Nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia puhua henkilökohtaisista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan turvallisessa ympäristössä. Ainakin oma yläasteaikani oli pelkkää pintaliitämistä ja oman epävarmuuden peittelemistä, minkä aikana tuntui, että pelkästään ulkoiset tekijät määrittelivät ihmisarvoni. Onneksi yläasteputken katkaisi 8 ja 9 -luokan välissä protu-leiri, jossa pääsi puhumaan ja miettimään omaa identiteettiä ja elämänarvojaan.

Oman elämänpolun löytymisen kannalta on lahjakkuutta ja ahkeruuttakin tärkeämpää usko omiin kykyihin ja taitoihin. Vaikka yläasteikäiset ja joskus myös lukioikäiset saattavat olla rasittavia murrosiän mylleryksessä, ei saisi koskaan unohtaa kannustuksen ja tsemppauksen tärkeyttä. Se, että joku aikuinen tai miksei saman ikäinen kaverikin sanoo, että olet jossain hyvä, voi olla ratkaisevaa koko loppuelämän kannalta.

Siksi olisi tärkeää panostaa nuorten psykologiseen kehitykseen jo varhaisessa vaiheessa ja edelleen kehittää opinto-ohjausta kouluissa. Oma oppiaine elämänhallinalle parantaisi nuorten valmiuksia suunnitella omaa elämää ja tunnistaa omia vahvuuksia ja heikkouksia. Kyse ei ole pelkästään opiskelu- tai uravalinnoista, vaan koko loppuelämään vaikuttavista päätöksistä ja taidoista. Sekä ennen kaikkea itsetuntemuksesta ja itseluottamuksesta.

 

Protutunnelmia vuosien takaa

 

“Kannatatko Keskuspuistoon rakentamista?”

Posted on Leave a commentPosted in Uncategorised

 

Osallistuin lauantaina (18.3) Keskuspuistotapahtumaan Pirkkolassa. Tapahtumassa videokuvattiin, mitä eri ehdokkaat ovat valmiita tekemään keskuspuiston turvaamisen puolesta, jos heidät valitaan kaupunginvaltuustoon. (Kuva: Keskuspuiston puolesta -ryhmä)

Kuntavaalikampanjassa eniten päänvaivaa ja ahdistusta on tuottanut uusi yleiskaava ja sen vaikutukset Keskuspuistoon. Itse ympäristötieteilijänä useat samalla alalla olevat tuttavat ovat tivanneet minulta kuntavaaleihin liittyen vain yhtä asiaa “kannatatko keskuspuistoon rakentamista”? En tietenkään kannata keskuspuistoon rakentamista, en järki- enkä tunnesyistä. Olen kasvanut keskuspuiston laidalla Maunulassa ja viettänyt suuren osan lapsuudestani ja nuoruudestani keskuspuistossa urheillen ja luonnossa retkeillen. Keskuspuisto on minulle tärkeimpiä paikkoja Helsingissä, ehkä jopa tärkein.Yleiskaavan suunnitteluvaiheessa allekirjoitin adressin keskuspuiston suojelun puolesta huomattuani köydenpätkät ja infolappuset Pirkkolan lenkkipolulla.

 

Allekirjoittaessani addressia keskuspuiston puolesta en osannut kuvitella, että joutuisin myöhemmin ottamaan kantaa asiaan politiikon roolissa. On helppoa olla keskuspuiston suojelun puolesta, mutta huomattavasti vaikeampaa on ottaa kantaa yleiskaavaan ja Helsingin kaupunkikehitykseen kokonaisuutena. Keskuspuisto – yleiskaava -aiheen moniuloitteisuus ei ole kuitenkaan tullut esille käydyssä julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä. Poliitikot ja puolueet on mustavalkoisesti jaettu keskuspuiston vastustajiin ja sen suojelijoihin. Vihreät ovat saaneet tästä oman osansa. Suurin osa Vihreästä valtuustoryhmästä äänesti uuden yleiskaavan hyväksymisen puolesta, vaikka siihen oli kaavoitettu rakentamista keskuspuistoon. Siitä lähtien Vihreitä on syytetty keskuspuiston turmelemisesta ja sen rakentamisen kannattamisesta.

 

Tosiasiassa vihreät ovat kuitenkin pyrkineet suojelemaan mahdollisimman paljon viheralueita kaavoitukselta uudessa yleiskaavassa, myös keskuspuistoa. Paljon alueita on säästynyt kaavoitukselta. Vaikka Vihreät ovatkin olleet Helsingin toiseksi suurin puolue edellisellä valtuustokaudella se ei tarkoita, että Vihreät pystyvät tekemään politiikkaa yksin ilman kompromissejä. Kaupunginvaltuustossa on muitakin puolueita ja yhteensovitettavia intressejä. Myös yleiskaavassa ollaan jouduttu antamaan periksi joidenkin alueiden kohdalla. Uusi yleiskaava haluttiin saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti, sillä pelättiin että kaupungin kaavavarasto hupenee, eikä uusia asuntoja pystytä rakentamaan tarpeeksi nopeasti. Helsingissä on pulaa kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista, mikä nostaa asuntojen hintoja. Suurin osa Vihreiden valtuustoryhmästä näki myös yleiskaavan uudelleen avaamisen keskuspuiston takia liian riskialttiina asiana, jossa voidaan hävitä enemmän viheralueita kuin niitä voitetaan.

 

Keskuspuisto-kysymykseen ei voi uskottavasti ottaa kantaa ottamatta huomioon kaupunkisuunnittelua kokonaisuutena. Loppujen lopuksi on kyse siitä, minkälaista Helsinkiä haluamme kehittää ja rakentaa. Haluammeko, että Helsingissä on tarpeeksi asuntoja kaikille tarvitseville? Haluammeko panostaa julkiseen liikenteeseen? Mitä viheralueita haluamme säästää? Vaikeita kompromissejä on tehtävä, jotkut ovat ehkä välttämättömämpiä kuin toiset. Yleiskaavan tapauksessa voi toki keskustella siitä, kuunneltiinko kansalaisjärjestöjä ja Helsingin asukkaita tarpeeksi, onko Helsingin väestönkasvu skenaario arvioitu liian korkeaksi, kaavoitetaanko liikaa toimistorakennuksille jne. Yleiskaavan hyväksymisen jälkeen on mielestäni turhaa enää jossitella, vaan katseet on käännettävä tulevaan, eli siihen, mikä oikeasti määrää mihin rakennetaan ja mihin ei: asemakaavoihin.

 

Asemakaavoissa voimme suojella lähimetsät ja yhtenäiset luontoalueet. Helsingissä on oltava riittävästi virkistysalueita kasvavalle asukasmäärälle ja yhtenäiset luontoalueet on suojeltava ainutlaatuisen kaupunkiluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Helsingistä on tulossa joukkoliikennettä suosiva kaupunki, jonne rakennetaan raideliikennettä yksityisautoilua suosivien moottoriteiden sijaan. Aikamme suurin turvallisuusuhka ja -ongelma on ilmastonmuutos, johon uudenlainen kaupunkisuunnittelu pyrkii vastaamaan. Kaupunkibulevardit ovat satsaus vähäpäästöiseen raideliikenteeseen ja tiiviiseen kaupunkiasumiseen. Hämeenlinnanväylän bulevardin rakentaminen tulisi kuitenkin jättää viimeiseksi ja bulevardi toteuttaa siten, että Keskuspuistoon ei rakenneta. Tähän voimme vaikuttaa seuraavalla valtuustokaudella asemakaavojen suunnittelussa. Helsinkiin tulee perustaa kansallinen kaupunkipuisto, jossa suojellaan arvokkaat viher- ja kulttuurialueemme.

 

Leo Stranius edusti hienosti Vihreitä tiukassa paneelissa. Straniuksen puheenvuorot perustuivat selkeisiin faktoihin ja hyvään argumentointiin. Tapahtumassa käyty keskustelu oli mielestäni turhan mustavalkoista, ja suuri osa ajasta meni puolueiden väliseen syyttelyyn. Olisin kaivannut kokonaisvaltaisempaa keskustelua Helsingin kehityksen tulevaisuudesta ja Keskuspuistosta siihen liittyen. Itse en ehtinyt pitää puheenvuoroa, mutta Mummi kuitenkin edusti Pirkkolan fossiilina pitämällä tunteikkaan puheenvuoron Keskuspuiston puolesta ja puihin kahliutumisesta 😀