AMANDA PONNISTAA MYYSTÄ KUNTAPOLITIIKKAAN

Posted on Posted in Uncategorised

Julkaistu Ympäristötieteiden opiskelijat MYY ry:n lehdessä Leväperäinen 28.2.2017

Teksti: Anna Toikkanen

Tänä keväänä varmaan aika moni meistä kolmannen vuoden ympäristötieteiden opiskelijoista pänttää tentteihin ja hikoilee kandin parissa, viikonloppuisin ehkä maistuu olut: viettää siis tyypillistä opiskelijaelämää. Amanda Pasanen, 22, sen sijaan suunnittelee täyttä höyryä kuntavaalikampanjaansa.

Amanda opiskelee kolmatta vuotta ympäristömuutosta ja -politiikkaa, ja myös hän hikoilee kandinsa kanssa – joka muuten käsittelee talouskasvuttomia tulevaisuuden näkymiä – mutta on samalla Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Helsingin vaalipiirissä. Kaltaisestani peruslaiskasta opiskelijasta ajatus tuntuu hurjalta – päätin ottaa selvää, miten syntyi ajatus loikata yliopistovaikuttamisesta “aikuisten” politiikkaan, ja mitä se päätös on tuonut tullessaan.

Lukiossa en vielä tiennyt mitä haluan opiskella. Se oli jonkinasteinen kriisin paikka, sillä olin Lärkanin lukiossa, jossa suurin piirtein kaikki tiesivät hakevansa joko oikikseen, lääkikseen tai Hankeniin.

Harkitsin itsekin muun muassa lääkistä ja psykologiaa. Ympäristöasiat kiinnostivat, ja halusin tehdä jotain, mikä jollain tapaa tekee hyvää. Hoivatyö on minusta sellaista tärkeää työtä, mutta lääkis ei kuitenkaan ehdottomasti ollut juttuni. Havaitsin itsessäni “vääränlaista” kunnianhimoa, kun pohdin muiden mukana lääkistä ja muita kavereiden arvostamia aloja, vaikka ne eivät tuntuneet omilta.

Ympille hain lopulta, koska se tuntui ratkaisukeskeiseltä ja toisaalta helpolta vaihtoehdolta: olin muutenkin kirjoittamassa bilsan. Lukion ja pääsykokeiden jälkeen lähdin puoleksi vuodeksi vapaaehtoistöihin Intiaan, osin juuri tulevaisuudenahdistuksen takia. Palatessani aloitin opiskelun ympillä, ja tajusin että täähän on just se mun juttu.

“Vaikka ympäristöjutut olivatkin aina kiinnostaneet, yhteiskunnallinen herääminen tapahtui minulle vasta opiskeluaikana. Lukiossa nuorisovaikuttaminen tuntui vieraalta – tuntui, että se oli niitä varten, jotka halusivat tuoda itseään esiin ja jotka tiesivät enemmän.

Yliopistossa lähdin kuitenkin heti mukaan Hyy:n kehy- eli kehitysyhteistyövaliokuntaan. Se, että olin ollut puoli vuotta Intiassa, tuntui antavan substanssiosaamisen sinne ja “oikeutuksen” mukana olemiseen. Lisäksi globaali oikeudenmukaisuus, pärjääminen maailmalla ja uusien kulttuurien ymmärtäminen kiinnostivat.

Syksyllä olin ensimmäistä kertaa ehdolla Hyy:n edustajistovaaleissa, ja sain yllättäen toiseksi eniten ääniä koko vaaleissa. Tästä, ja siitä että niin moni Hyy:ssä suhtautui ensikertalaiseen niin positiivisesti, tuli sellainen olo, että ihmiset oikeasti luottavat kykyyni viedä asioita eteenpäin. Kuntavaaleihin en kuitenkaan olisi lähtenyt, ellei Vihreistä olisi otettu minuun yhteyttä.

Aluksi kuitenkin mietin, että kaikki kehut ja maanittelut vääristävät itsetuntemustani: pidänkö itseäni niiden takia parempana kuin olenkaan? Ilman noita kehuja ja maanitteluja en kuitenkaan olisi ikinä lähtenyt ehdolle. Lisäksi oli ratkaisevaa tajuta, että kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, riittää että on kiinnostusta ja viitseliäisyyttä. Tajusin myös, kuinka tärkeää on, että kaikki intressiryhmät ovat kuntavaaliehdokkaissa edustettuina: esimerkiksi opiskelijat, nuoret ja naiset.

Kuntavaaleihin lähtö oli myös konkreettinen haaste muuttaa kaikki abstraktit ahdistuksen aiheet toiminnaksi. Meidän ala voi nimittäin olla aika lannistava: luetaan kaikista maailman ongelmista ja siitä, kuinka niihin ei ole ratkaisuja. Lisäksi tulee olo, että en oikeastaan osaa tehdä muuta kuin kirjoittaa hyviä oppimispäiväkirjoja. Mielestäni kaikkien olisikin hyvä opiskelujen ohessa mennä parantamaan maailmaa myös konkreettisesti – en tarkoita, että kaikkien pitäisi lähteä kuntavaaleihin ehdolle, mutta vapaaehtoistyöt ja järjestötoiminta saavat oikeasti aikaan tunteen, että tekee jotain. Niissä onnistuminen myös kasvattaa itsetuntoa ja antaa lisämotivaatiota opiskelulle.

Samalla lailla kuntavaalikampanjatyössä parasta on ollut se, miten voimaannuttavaa se on! On todella siistiä, että on tällainen projekti, jossa yritetään miettiä konkreettisia ratkaisuja ongelmille. Olen huomannut sen voimaannuttavan myös ympärilläni olevia ihmisiä: asioille voi oikeasti tehdä jotakin!

Vaikeimmalta kampanjan aikana on tuntunut jatkuva itsensä esille tuominen. Toisaalta yllätyin, miten nopeasti pahimmasta itsensä mainostamisen ahdistuksesta pääsi eroon. Aluksi tuskin halusin mainita, että olen ehdolla, ja pidin sitä isoimpana kynnyksenä politiikkaan lähtemiselle. Ympärillä olevat ihmiset ovat kuitenkin takoneet minulle järkeä päähän.

En myöskään ehkä ollut tajunnut, kuinka isoon juttuun olin lähtenyt mukaan, ja kuinka paljon hommaa kunnon kampanjan tekemisessä on. Olen myös huomannut, että mitä enemmän asioista ottaa asioista selvää, sitä selvemmin tajuaa tietämättömyytensä. Lisäksi huijarisyndrooma kolkuttelee välillä. Tuntuu, että en oikeasti ole näin monen [edarivaali]äänen arvoinen.

Huonoja päiviä tietenkin tulee jokaiselle maailmanparantajalle, mutta olen yrittänyt tietoisesti kasvattaa itsessäni idealismia. Ei auta mitään, että vaan istuu ja valittaa ja on kyyninen. Uskon myös, että ihmiset voivat paremmin silloin, kun he pyrkivät tekemään jotain asioiden eteen, toivottomaltakin tuntuvassa tilanteessa.

Haluaisin suhtautua melko idealistisesti myös perinteiseen politiikkaan. On osittain median synnyttämä illuusio, että politiikka on rikki. Monista asioista on tullut niin globaaleja, että emme kansallisessa politiikassamme voi tehdä ihmeitä. Lisäksi markkinoiden ja suuryritysten valta on kasvanut – mutta kaikki vihaisuus ja epäonnistumiset kohdistetaan poliitikkoihin.

Esimerkiksi Vihreisiin kohdistuvassa kritiikissä unohtuu välillä, että politiikka on kompromisseja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, että jos puolue ajaa jotain asiaa, niin se ei välttämättä saa sitä läpi ilman muiden puolueiden tukea.

HYY:n edustajistossa tajusin, kuinka vähän tulee kasvokkain keskusteltua sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä. Ainut, millä on merkitystä näissä tilanteissa on argumenttien pitävyys. Se iski. Tajusin, että sellaisiin tilanteisiin ei joudu. Nämä tilanteet ovat pelottavia mutta hienoja. Yllätyksenä tuli sekin, että vaikka ihmiset saattoivat olla asioista täysin eri mieltä kokouksessa, niin kokouksen jälkeen voitiin kuitenkin lähteä kaikki yhdessä bisselle. Mielestäni tässä kiteytyy jotain hienoa politiikasta. “

Lue koko Leväperäinen, eli “Levis” täältä!

Viikin Gorilla. Kuva: Jenni Happonen (ei alkuperäisessä julkaisussa)

.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *