Kampanjabileet / Kampanjfesten

17.2.2017 Cafe Mascot

Reilu viikko sitten järjestin bileet, joiden keskiössä oli vihreä politiikka ja oma kuntavaalikampanjani. En olisi ikinä uskonut, että järjestän julkisessa tilassa bileet, joiden päätarkoituksena on nostaa itseäni esiin mahdollisimman paljon. Näin kuitenkin pääsi käymään ja selvisin siitä hengissä, vaikka vielä vuosi sitten pelkkä ajatus olisi aiheuttanut pakokauhun sekaisia tunteita. Vaalikampanjaa tehdään omalla naamalla ja persoonalla ja se voi usein olla rankkaa. Itsensä alttiiksi asettaminen tarkoittaa myös sitä, että on kyettävä ottamaan vastaan kritiikkiä. Vielä olen kuitenkin turvassa melko tuntemattomana nuorena poliitikkona, ja saan kritiikin sijaan nauttia lähipiirin kannustuksesta ja tsemppauksesta. Viime perjantaina kaikki se tsemppaus ja kannustus konkretisoitui, kun Cafe Mascotissa oli paikalla paljon minulle tärkeitä ihmisiä osoittamassa tukeaan minulle ja kampanjalleni. Kampanja on viiteryhmilleni ja lähipiirilleni yhteinen projekti edistää meille tärkeitä arvoja. Kiitos, kun olette kaikki mukana tässä, ilman teitä ei olisi tällaista kampanjaa eikä tällaista ehdokasta. Tehdään yhdessä elävämpi, vihreämpi ja inhimillisempi Helsinki <3

******

För en dryg vecka sedan ordnade jag min kampanjfest i Cafe Mascot. Ett stort tack till er alla som medverkade både på scen och som publik. Helt otroligt att ha en så fin stödgrupp. Jag ser kommunalvalskampanjen som ett gemensamt projekt där vi har chansen att lyfta upp viktiga teman och värden för oss. Tack för att ni är med! Tillsammans kan vi skapa ett mer människornära, levande och grönare Helsingfors <3

******

Thank you all who were in Cafe Mascot last Friday on my Campaign Opening Party. I’m so lucky having such amazing people supporting me in my campaign. <3

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *