Miksi juuri minua pitäisi äänestää?

Enää viikko jäljellä viralliseen vaalipäivään. Nyt on viimeiset hetket käsillä vakuuttaa äänestäjiä omasta osaamisesta ja pätevyydestä edustaa heitä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Omaa naamaa sekä omia arvoja ja asiantuntemusta on tullut markkinoitua jo kyllästymiseen asti viimeisten kahden kuukauden aikana. Vielä pitäisi kuitenkin saada puristettua itsestä perusteluja sille, miksi juuri minä?

 

Itsekehu on vaikea laji, etenkin jos on nuori nainen. Itsevarmuus ja itsensä kehuminen sopii yhteikunnassamme paremmin miehille ja itsevarmat naiset ärsyttävät. Näin ei saisi eikä pitäisi olla. Silti naisena menestyy usein paremmin, kun on tarpeeksi vaatimaton. Itse en ole itsevarman feministin ihannekuva, mutta yritän nyt parhaani tässä tekstissä.

 

Aloitetaan motiiveista lähteä kuntavaaleihin. Opiskeltuani kohta kolme vuotta maailman ympäristöongelmista ja tehtyäni töitä niin liikuntarajoitteisten ihmisten kuin nuortenkin kanssa haluan päästä konkreettisesti vaikuttamaan näihin asioihin politiikan kautta. Haluan myös osoittaa muille nuorille, ja etenkin nuorille naisille, että meidän edustajia tarvitaan päätöksenteossa, että olemme ihan yhtä päteviä kuin vaikka keski-ikäiset miehet. En lähtenyt ehdolle, koska nauttisin suunnattomista vaalien tuomasta huomiosta ja itseni erinomaisuuden markkinoimisesta. Päinvastoin. Nämä ovat suurimpia syitä siihen, miksi aina ajattelin, että en tähän koskaan pystyisi.

 

Nuorena opiskelijana olen todella tietoinen päätettävien asioiden moniulotteisuudesta ja oman tietämykseni rajoista. Tämän vuoksi olenkin valmis paiskimaan kunnolla töitä ottaessani selvää asioista ja muodostaessani niistä mielipiteitä. Osaan ottaa huomioon erilaisia näkökulmia ja asettua erilaisten ihmisten asemaan. Tiedostan hyvin myös kuinka eri asiat voivat näyttäytyä täysin erilaisessa valossa riippuen tarkastelun näkökulmasta. Kaikki tämä tekee mielipiteiden ja päätösten muodostamisesta vaikeaa ja aikaavievää, mutta kun kerran olen mielipiteen jostain muodostanut voi luottaa siihen, että sen eteen on tehty faktoihin ja eri näkökulmiin perustuvaa taustatyötä. Olen myös valmis muuttamaan mielipiteitäni saadessani lisää tietoa ja tarpeeksi hyviä perusteita sille.

 

Useimmiten tavallisia ihmisiä kiinnostaa kuitenkin persoonallisuuspiirteitä enemmän käytännön kokemus ja asiantuntemus. Päätoimisena opiskelijana etsin ja omaksun uutta tietoa ympäristöasioista koko ajan. Näen tämän suurena etuna ja vahvuutena. Tiedän miten päästä tietoon käsiksi ja olen tietoinen tuoreimmista tutkimustuloksista ja ratkaisuista ympäristöpolitiikan alalla. Nuorena ihmisenä minulla on myös tuoreessa muistissa omat peruskoulu- ja lukioaikani, mikä on tärkeää koulutuksesta ja nuorten asioista päätettäessä. Olen myös toiminut vanhassa lukiossani suomen kielen opettajana, joten olen päässyt näkemään myös lukion olosuhteet opettajan näkökulmasta. Kolmen vuoden ajan olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana liikuntarajoitteisille ihmisille, minkä kautta olen päässyt seuraamaan mitä ongelmia ja haasteita nämä ihmiset kohtaavat jokapäiväisessä elämässään. Olen myös päässyt kurkistamaan hoivatyön arkeen avustajan-työni kautta.

 

Toimiessani opiskelijapolitiikassa olen päässyt harjoittelemaan eri intressien yhteensovittelua ja erilaisten ihmisten kanssa työskentelemistä. Järjestötoiminnassa olen ymmärtänyt aktiivisen kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan tärkeyden erilaisten asioiden esille nostamisessa yhteiskunnassa. Kehitysyhteistyön parissa toimittuani ja Intiassa puoli vuotta vapaaehtoistyötä tehneenä olen päässyt ymmärtämään globaaleja mittasuhteita, kaiken suhteellisuutta ja ihmisten universaaleja tarpeita. Meidän rikkaiden länsimaiden on kannettava globaalia vastuuta.

 

Mitä vielä. Edustan myös kielivähemmistöä, Suomessa asuvia ruotsinkieltä puhuvia ihmisiä, ja tiedostan ruotsinkielen aseman säilyttämisen tärkeyden. Haluan myös edistää muiden vähmmistöjen oikeuksien toteutumista.

 

Keskeinen maailmankatsomustani leimaava asia on ymmärrys siitä, kuinka kaikki inhimillinen toiminta tällä maapallolla on riippuvaista elinkelpoisesta ympäristöstä. Jos haluat Helsingin kaupunginvaltuustoon luonnon puolustajan, joka tekee kokonaisvaltaiseen maailman ymmärrykseen perustuvia päätöksiä, saatan hyvin olla oikea valinta juuri sinulle. Päätös on sinun 🙂

Katukampanjoinnin jälkeen on vaikea enää saada puristettua normaalin näköistä hymyä. Yritystä ainakin on.

 

2 thoughts on “Miksi juuri minua pitäisi äänestää?

  1. Se oli tervettä itsekehua Amanda. Kiitos!
    Du får gärna skryta med dig själv Amanda, för du har bred kunskap om många frågor och har dessutom personlig erfarenhet av olika serviceformer och funktioner i kommunen. Du har en kritisk hållning till olika slags information och fakta. Bra! Tack!
    Faster Ann

  2. Lykyä tykö Amanda,
    terveisin LeenaM
    jk. kyllä joskus saa ja pitää kehua, kun tilanne vaatii ja aihettakin on 🙂

Leave a Reply to Ann Yrjälä Cancel reply

Your email address will not be published.